Miehittämätön ilma-alus lentää Hangosta Viron Haapsaluun tiistaina. Tapahtuman järjestäjien mukaan miehittämätön siviilialus ei ole koskaan aikaisemmin lentänyt maasta toiseen, eikä ylittänyt kansainvälistä merialuetta.
Haasteena linkki ja luparuljanssi
Lento testaa viranomaiskäytännöt miehittämättömän lentotoiminnan mahdollistamiseksi ja edelleen kehittämiseksi Itämeren molemmin puolin.
– Täytyy sanoa, että lupaprosessi on ollut hyvin haastava. Käytännöt ovat erilaisia, vaikka Suomi ja Viro ovat molemmat EU-maita ja ilmailulainsäädännössä noudatetaan kansainvälisiä ohjeita, tapahtuman järjestäjiin kuuluvan Global Virtual Platformin omistaja Katja Kapanen toteaa.
Lennon toteuttamiseen on tarvittu yhteensä 13 eri viranomaisen hyväksyntä tai lupa. Lisähaasteen lentoon tuo ilma-aluksen ohjaamisessa käytettävän datalinkin vaihdos kesken lennon Itämeren yllä.
"Miehittämättömien ilma-alusten käytössä valtava potentiaali"
GVP järjestää tapahtuman yhteistyössä koneen rakentaneen Avartekin kanssa. Yritykset pyrkivät tempauksellaan esittelemään miehittämättömien ilma-alusten tarjoamia mahdollisuuksia tarkastus-, kuvaus- ja tavarankuljetustöissä.
– Miehittämättömien ilma-alusten käytössä on valtava potentiaali. Esimerkiksi tähän Hangosta Haapsaluun lentävään alustyyppiin on mahdollista kiinnittää erilaisia sensoreita tai vaikka kamera teiden, rautatiekiskojen tai sähkölinjojen tarkastamista varten, Kapanen luettelee.
Ilma-alukselle kertyy tiistain tapahtumassa lentomatkaa 120 kilometriä ja se vie mukanaan tervehdyspaketin Hangon ystävyyskaupungin Haapsalun kaupunginjohtajalle.
Alus lähetetään matkaan Hangon Itäsatamasta tiistaina noin klo 12:30. Lento on perillä Haapsalussa noin klo 14:00. Kyseessä on Mikkeliin perustetun testikeskuksen ensimmäinen kaupallinen operaatio.