Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Helsingin juhlaviikkoja luotsaava ammattilaulaja Topi Lehtipuu: Arvomaailman muutos avaa ovia taiteen tuottamiselle

Keski-Euroopan kulttuurimetropoleja ahminut Topi Lehtipuu haluaa luoda ensi viikolla alkavista Helsingin juhlaviikoista monitaiteellisen palapelin. Ensimmäistä kertaa festivaalien ohjaksissa istuvan Lehtipuun mukaan taiteen rajoja voi venyttää radikaalistikin, kunhan tekee sen yleisön ehdoilla. Kasvokkain on juttusarja, jossa esitellään joka lauantai ajankohtaiseen teemaan liittyvä henkilö.

Topi Lehtipuu.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Topi Lehtipuu jättää Juhlaviikot kesän jälkeen, vaikka kolmen vuoden työsopimuksessa oli kahden vuoden optio. Kuva: Yle
Saija Nironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Topi Lehtipuun toimistossa käy kuhina, ja miehen aikataulu on lähes minuuttipeliä. Pariisista Suomeen muuttaneen, nyt juhlaviikkoja ensi kertaa luotsaavan Lehtipuun aika on kortilla.

Ammattilaulajana ympäri Eurooppaa kiertänyt Lehtipuu on tunnettu klassisen musiikin piireistä. Hänen itsensä mukaan hän on kuitenkin vihkiytynyt kaikenlaiselle taiteelle, ei vain yhdelle sen lajeista. Monialaisuus onkin yksi niistä valttikorteista, joita hän haluaa painottaa myös tämän vuoden juhlaviikoilla.

– Parhaimmillaan kulttuuri ja taide voivat antaa ihmiselle elämyksen lisäksi myös ymmärryksen siitä, kuka hän on tai me kaikki olemme. Näin ollen taide kuuluu kaikille, ja juhlaviikoilla me yritämme laskea kynnystä tulla taiteen pariin. 

Juhlaviikoilla on pitkät perinteet, mutta festivaalia eivät Lehtipuun mukaan kahlitse tietyt raja-aidat. Hänen mukaansa taiteen rajoja voi venyttää radikaalistikin, kunhan tekee sen yleisön ehdoilla. Juhlaviikot kosiskelevatkin tänä vuonna mukaan myös täysin uusia yleisöjä.

– Ihmisiä ei voi huijata mukaan mihinkään, mutta lähtökohtaisesti he ovat kiinnostuneita ja uteliaita. Tänä vuonna olemme esimerkiksi sovittaneet musiikkitaloon teknoklassikoita sinfoniaorkesterille. Tämähän on lähtökohtaisesti hullulta kuulostava yritys, mutta katsotaan, mitä siitä tulee. Joka tapauksessa 80 prosenttia siitä yleisöstä ei todennäköisesti ole koskaan ollut musiikkitalossa.

Topi Lehtipuu (vas.) ja Mikko Luoma.
Topi Lehtipuu (vas.) ja Mikko Luoma. Kuva: Joona Haarala / Yle

Ajan hermolla tieteessä ja taiteessa

Lehtipuu on nuoresta asti kasvanut kiinni taiteeseen. Laulamisen ohella mies on kuluttanut teatterin penkkejä ympäri Eurooppaa, tuijottanut tuntikausia Schjerfbeckin maalauksia sekä soittanut aikoinaan myös progressiivisen rockin yhtyeessä.

Lehtipuun mukaan jokaisella onkin oma henkilökohtainen tapa lähestyä taidetta. Kymmenen viime vuoden aikana taiteen esittämisen ja kokemisen tavat ovat mullistuneet, mikä on avannut uusia ovia myös taidefestivaaleille. 

– Rajat ja esteet sille, miten taidetta tuotetaan ja miten sitä koetaan, ovat molemmat madaltuneet valtavasti. Ei pelkästään digitaalisuuden myötä, vaan myös arvomaailmojen kautta. Johtajana yritän nähdä, mikä tässä ajassa puhuttaa, ja tarttua siihen.

Yhtenä esimerkkinä uudenlaisesta lähestymistavasta Lehtipuu mainitsee Filosofian yön, jossa kuullaan 12 tuntia tieteellisiä puhevuoroja, joita värittävät erilaiset performanssit ja musiikki. Lehtipuu näkee Suomen otollisena maaperänä uudenlaisille kokeiluille taiteen esittämisen saralla.

– Esimerkiksi verrattuna Ranskaan me olemme nuori kansa, ja sen vuoksi meillä ei ole konservatiivisia linnakkeita, joita vastaan pitäisi taistella. Uudet taiteelliset ideat pääsevät nopeasti esille, ja yleisö on myös avoin kokemaan niitä.

Yleisö onkin yksi asia, jota Lehtipuu ei halua unohtaa katsomoon, vaan ottaa mukaan osaksi juhlaviikkoja.

15 vuotta kulttuurin kehdossa

Vaikka tämän vuoden ohjelmiston suunnittelu aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä, mitään suuria linjamuutoksia aikaisempiin vuosiin verrattuna ei ole nähtävissä. Osaa vakiovieraista on kuitenkin hämmästyttänyt se, ettei mukana ole aikaisempiin vuosiin nähden yhtä paljon esimerkiksi nykysirkusta tai – tanssia.

– Kysymys ei ole mistään ison linjan muutoksesta, vaan osittain tämä johtuu tilaongelmista. Kaupunginteatteri on remontissa, ja oopperatalon kanssa oli ajoituksellisia ongelmia. Nämä asiat korjaantuvat ensi vuodeksi. Tänä vuonna juhlaviikoilla nähdään kuitenkin Romeo Castellucci, joka on erittäin kova nimi tällä saralla.

Lehtipuu on itse rakastunut nykytanssiin ja sirkukseen Pariisin estradeilla ja haluaa tuoda isoja nimiä myös Suomeen.

– Laulajana kiertäessäni asetun yleensä johonkin kaupunkiin noin kahdeksi kuukaudeksi. Sinä aikana suorastaan ahmin näiden kaupunkien kulttuurielämää, olen tehnyt tätä 15 vuoden ajan. Haluan ehdottomasti käyttää näitä verkostoja ja hyödyntää juhlaviikoilla sitä pääomaa, jonka olen vuosien varrella hankkinut. 

Suosittelemme