Hernesaaren rannassa Helsingissä tehdään parhaillaan historiaa. Normaalin liikenteen seassa kulkee nyt kaksi automaattibussia.
Liikkeellä ollaan ensimmäisten joukossa maailmassa. Testaajat myhäilevät, että alkuun on päästy ripeästi lainsäädännön aukon vuoksi.
Toisin kuin useimmissa maissa Suomen laki ei määrää, että autossa on oltava kuljettaja. Siksi luvat on saatu liikenteen turvallisuusvirastolta Trafilta helposti.
– Tämä on itse asiassa todella iso juttu tällä hetkellä. Tämmöisiä katuliikenteessä tapahtuvia kokeiluja ei ole kuin ihan kourallinen jos sitäkään, sanoo testausprojektin vetäjä, Metropolia-ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Harri Santamala.
Metropolia-ammattikorkeakoulun lisäksi hankkeessa on mukana useita liikenteen automatisoinnin kanssa tekemisissä olevia yhteistyötahoja.
Automaattibusseja kokeiltiin jo vuosi sitten Vantaalla
Samanlaisia busseja testattiin jo viime vuonna Vantaan asuntomessujen kuljetuksissa, mutta silloin ne kulkivat muulta liikenteeltä suljettua reittiä.
Hernesaaren testipätkää Santamala pitää haasteellisena liikenneympäristönä, koska se muuttuu ja kehittyy koko ajan. Ongelmana on myös noin kymmenen kilometrin tuntivauhtia kulkeviin robottibusseihin hermostuvat autoilijat, jotka välillä pyrkivät bussien ohi kaikista liikennesäännöistä piiittaamatta.
Santamalan mukaan robottibussit voisivat tulevaisuudessa parantaa esimerkiksi julkisen liikenteen palvelutarjontaa.
– Näiden tarkoituksena on täydentää sitä, ei missään nimessä korvata. Tavoitteena voi olla esimerkiksi syöttää jotain raskaampaa bussi- tai metrolinjaa kutsuplus-tyyppisesti. Eli bussi tietäisi koska jatkoyhteys on tulossa ja veisi paikalle ajoissa.
Testissä kehitetään automaatioteknologiaa
Hernesaaren ajoista haetaan oppia automaattibussien käyttäytymisestä ja mahdollisuuksista rakentaa palveluita niiden varaan. Samalla tarjotaan suomalaisille teknologiayrityksille toimiva bussilinja, jossa ne voivat testata ja kehittää omia tuotteitaan.
Liikenteen automaattiratkaisut kehittyvät kansainvälisten teknologiayritysten ennusteiden mukaan hyvin nopeasti lähivuosina ja Suomessa halutaan kehityksen kärkeen. Mukaan testiin on lähdössä useita pieniä ja suuria yrityksiä. Isoista on mukana esimerkiksi Nokia.
– Meidän ensimmäinen tarkoitus on se, että pyritään varmistamaan hyvin luotettavan tietoliikenneverkon toiminta tällaisen automaattibussin tarpeisiin. On liian aikaista vielä tässä vaiheessa sanoa mihin se johtaa, mutta siihen tietysti pyritään, että tuotteista tulee parempia tai kehitetään kokonaan uusia tuotteita, sanoo projektipäällikkö Martti Mustajärvi Nokia Innovation Steeringistä.
Robottibussit voivat olla liikenteessä muutamassa vuodessa
Helsingissä testiajoa ajetaan kahdella bussilla puolen kilometrin kadunpätkällä Hernesaaren rannassa syyskuun puoliväliin. Sen jälkeen testaus jatkuu Espoossa ja Tampereella. Testin aikana myös matkustajat pääsevät kokeilemaan kyytiä ilmaiseksi.
Testivaiheessa busseissa on aina mukana myös ihminen, joka ottaa tilanteen hallintaan tarvittaessa. Kyytiä kokeillut Petri Allas uskoo ajamisen onnistuvan myös täysin automaattisesti tulevaisuudessa.
– No kun miettii, että minkälaisia kuskeja tuolla muuten on liikenteessä, niin kyllä aika luottavaisin mielin olen siitä mihin tällä päästään tulevaisuudessa, sanoo Allas.
Santamala puolestaan uskoo, että robottibussien tulevaisuus on jo lähellä.
– Voitaisiin sanoa, että tämmöiseen kausiluonteiseen ajamiseen kevyesti liikennöidyssä paikassa ei mene kuin muutama vuosi, mutta siihen, että pystytään ympäri vuoden ajamaan missä vaan ja ongelmitta, niin siihen meillä on vielä tekemistä, Santamala pohtii.
Tähän asti suurimpia ongelmia ovat aiheuttaneet väärin pysäköidyt autot ja liikennesäännöistä piittaamattomat autoilijat. Talvella vaikeuksia lisäävät muuttuvat olosuhteet ja lumi.