Tutun marketin pihalla nököttää naapurin Toyota kahden ruudun päällä. Ja vielä vinossa. Ihmettelet asiaa koska tunnet naapurin – sehän on ajanut kymmeniä vuosia kaupparatsuna puolensataatuhatta kilometriä joka vuosi, aiemmin enemmänkin. Miten tuollainen pysyy maantiellä edes viivojen välissä, ajattelet hiukan pahanilkisesti.
Ei kannata ajatella noin. Neuropsykologian erikoispsykologi Heli Isomäki huomauttaa, että autolla ajaminen on aivoille hyvin monimutkainen prosessi, jossa on otettava huomioon paljon asioita yhtä aikaa ja reaaliaikaisesti.
– Ajaessa on tärkeää, että nähdään kunnolla, että visuaalinen huomiokyky on hyvä. Huomataan vaikka hirven liikkeet tai viereisen kaistan tapahtumat ja niin edelleen. Mutta ajaessa ei tarvita kovinkaan paljoa parkkeerauksessa tarvittavaa hahmotuskykyä, tietenkin sen verran, että kaistalla pysyy.
Isomäki valottaa, että parkkeerauksessa aivoissa vaikuttavat erilaiset aivoprosessit ja joillain ihmisillä voi olla niiden kanssa hankaluuksia, vaikka suoralla tiellä ja liikenteessä liikkuminen onnistuisi ihan hyvin.
Voit olla parkkeerauksen luonnonlapsi, ahkera harjoittelija tai sitten et vain halua
Kun autoa laitetaan parkkiin, erityisesti taskuparkkiin tai peruutetaan marketin pihassa, tarvitaan avaruudelliseen hahmotuskykyyn liittyviä taitoja. Se tarkoittaa kykyä hahmottaa tilaa suhteessa itseen ja ympäristöön – miten kaukana auton kulma on, mihin suuntaan on käännettävä, että pelti ei riivi toista peltiä.
Erityisesti tarvitaan spatiaalista orientaatiota, kykyä hahmottaa etäisyyksiä, suuntia ja syvyyssuhteita.
– Jos ihmisellä on hirvittävän hyvä avaruudellisen hahmottamisen ja nimenomaan spatiaalisen orientaation kyvyt, niin hän pystyy pysäköimään minkä tahansa auton mille tahansa kadulle. Hän jollain tavalla ymmärtää auton muodot ja mitat ja osaa suhteuttaa sen siihen ympäristöön.
On vanhoja parkkipaikkoja, jossa ruutujen mitoitukset ovat 1970-luvulta tai vanhempia.
Esko Kurvinen
Isomäen mukaan tosiasia on, ettei kaikkien aivoista ole tällaiseen suoritukseen. Suurin osa kuitenkin oppii parkkeeraamisen harjoittelun ja tottumisen kautta.
– Me, joilla on vähän heikommat kyvyt, opimme sen harjoituksen kautta ja osaamme sen omalla autolla. Kun omaa autoa parkkeerataan riittävän monta kertaa, syntyy aivoihin ikään kuin resepti siihen. Vähän samalla tavalla kuin osataan tehdä makaronilaatikko ilman, että joka kerran tarvitsee lukea valmistusohje uudestaan. Tiedetään, missä kohtaa ja miten paljon pitää renkaita kääntää, että saadaan auto osumaan parkkiruutuun.
Mutta kuten jokainen kotikokki tietää, ei uudella uunilla tule makaronilaatikosta heti samanlaista kuin sillä vanhalla. Samoin käy parkkeerauksessa, kun auto vaihtuu toiseksi.
– Kun hypätään kaverin autoon, niin ongelmia tulee. Auto on eri kokoinen, toisen muotoinen ja auton takakulman etäisyys kuskin istuimesta saattaa olla erilainen.
Silloin saattaa auto jäädäkin läksöttämään kahden ruudun väliin tai kummallisesti vinoon sinne marketin pihaan.
On myös ihmisiä, jotka välttelevät peruuttamista viimeiseen asti, koska hahmottaminen on kerta kaikkiaan liian vaikeaa.
– Silloin haetaan parkkipaikkaa niin kauan, ettei tarvitse taskupysäköidä edes sitä omaa tuttua autoa.
Mestaruus Rubikin kuution ratkomisessa ei tee parkkimestaria
Avaruudellista hahmotuskykyä voi mitata monella tavalla. Esimerkiksi takavuosien suosikkilelun, Rubikin kuution ratkaiseminen oli helppoa niille, joiden aivot olivat rakentuneet ymmärtämään ja hahmottamaan asioita monessa tasossa.
Me, joilla on vähän heikommat kyvyt, opimme sen harjoituksen kautta ja osaamme sen omalla autolla.
Heli Isomäki
Isomäki huomauttaa, että hyvästä Rubikin kuution ratkaisijasta ei kuitenkaan välttämättä ole hyväksi parkkeeraajaksi.
– Avaruudellisen hahmottamiskyky ja visuaaliset taidot ovat hierarkkisesti rakentuneet. Aivoissa on monia osataitoja, joista muodostuu kombinaatiotaitoja, ikään kuin hieman korkeampia taitoja. Rubikin kuutio liittyy kyllä avaruudelliseen hahmottamiseen, mutta siitä puuttuu täysin spatiaalinen orientaatio.
– Oikea-vasen -suhde omaan kehoon tai etäisyys omasta kehosta ja niin edelleen, tällaisia elementtejä ei Rubikin kuutiossa ole. Eli siitä puuttuu juuri niitä elementtejä, jotka tekevät parkkeeraamisesta joillekin ihmiselle haasteellista, Isomäki jatkaa.
Hoksottimet eivät häviä, mutta kyky toimia vaimenee
Entäs se naapurin kaveri, mies, joka on ikänsä ajanut autoa hyvin, mutta parkkeeraa autonsa nyt miten sattuu?
– Vanheneminen voi vaikuttaa esimerkiksi näkökyvyn tai liikerajoitteiden kautta toimintakykyyn, mutta se ei sinänsä vaikuta visuaalisen hahmottamisen kykyhin, sanoo Isomäki.
Kun kyseessä on ikääntyvä, jolla ei ole dementoivaa sairautta, ongelmat tulevat muuta kautta.
– Ikääntyminen vaikuttaa työmuistiin ja kykyyn jakaa tarkkaavaisuutta moneen asiaan samanaikaisesti. Väsymme ikääntyneinä helpommin, jolloin kriittisiä asioita jää helpommin huomaamatta. Takana voi olla paljon ajokilometrejä, auton hallinta sujuu hyvin eikä kyky havainnoida ympäristöä muutu ikääntymisen mukana, mutta koneisto tilttaa helpommin 70-75 vuoden jälkeen. Kun tulee kriittinen tilanne liikenteessä ja yhtäkkiä pitäisi huomioida ja tehdä valtava määrä asioita, niin koneisto ei enää pystykään.
Oma lukunsa ovat alkuvaiheessa olevat dementoivat sairaudet. Isomäen mukaan niiissä vaikutukset ovat luonnollisesti merkittäviä autolla ajamisen kykyyn.
Auto iso, paikka pieni
Kajaanilainen liikenneopettaja Esko Kurvinen näkee syynä parkkeerausongelmiin myös autojen koon kasvun.
– On vanhoja parkkipaikkoja, jossa ruutujen mitoitukset ovat 1970-luvulta tai vanhempia. Niiden viivoitukset maalataan aina vain samoihin kohtiin.
Myös kuljettajien luonteen laadulla on merkitystä. Jos on kovin huoleton veikkonen elämässään, ei auton asemoinnilla parkkiruutuun ole niin suurta merkitystä.
– Jos auto on kovin huonosti parkkeerattu ruutuun, ei kannata jättää omaa autoaan siihen viereen. Siinä on sellainen naapuri, jonka taidot eivät ole tavalla tai toisella parhaat mahdolliset, Kurvinen asettelee sanojaan.
Jos kokee parkkeerauksen ongelmalliseksi, käytännön ohjeena on etsiä paikka, johon pääsee sisään ja pois etuperin ajamalla. Vaikkapa niin, että ajaa vapaana olevaan parkkiruutuun ikään kuin aiemman ruudun yli.
– Mutta myös niin, että etsii paikan, johon ei tule eteen ketään. Silloin siihen ajaminen, auton suoraan saaminen ja pois lähtö on paljon helpompaa.