Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

YK myönsi osallisuutensa Haitin koleraepidemiasta – nepalilaiset rauhanturvaajat saattoivat tuoda taudin saarelle

Pääsihteeri Ban Ki-moonin mukaan YK on moraalisesti vastuussa epidemian uhreista. Järjestö ei silti aio maksaa uhreille korvauksia. Yli 9 000 ihmistä kuoli vuonna 2010 alkaneessa koleraepidemiassa.

mielenosoittajia
Koleran uhrit osoittivat mieltään Haitin pääkaupungissa Port-au-Princessä joulukuussa 2015. Kuva: Bahare Khodabande / EPA
Simo Ortamo
Avaa Yle-sovelluksessa

YK on myöntänyt, että se on osallinen Haitin koleraepidemian leviämisessä kuusi vuotta sitten. Pääsihteeri Ban Ki-moonin viestitti olevansa pahoillaan haitilaisten kärsimyksistä. 

– Yhdistyneillä kansakunnilla on moraalinen vastuu koleraepidemian uhreista ja epidemiasta toipuvan Haitin auttamisesta, pääsihteerin tiedottaja totesi perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

YK aikoo tukea Haitia puhtaan veden, sanitaation ja terveysjärjestelmien rakentamisessa. Avustussuunnitelmat esitellään kahden kuukauden kuluessa.

Yli 9 000 haitilaista kuoli ja noin 770 000 sairastui koleraepidemiassa, joka sai alkunsa vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen. YK on aiemmin kieltänyt olevansa vastuussa epidemiasta.

Nepalilaiset rauhanturvaajat saattoivat levittää tautia

Useiden tutkimusten mukaan kolera levisi Haitiin nepalilaisten YK-rauhanturvaajien mukana. Rauhanturvaajien tukikohdan jätevedet johdettiin puhdistamattomana jokeen, josta epidemia lähti leviämään.

Koleraa esiintyy Nepalissa aika ajoin, mutta Haitilla sitä ei ollut tavattu lähes sataan vuoteen ennen epidemiaa. Tautia ei ole vieläkään saatu pysäytettyä. Hengenvaarallista ripulia aiheuttava kolera leviää saastuneen veden mukana.

Koleran uhrit ovat nostaneet YK:ta vastaan useita korvausvaatimuksia oikeusistuimissa Yhdysvalloissa. Oikeusistuimet ovat kuitenkin tähän mennessä todenneet järjestön nauttivan diplomaattista koskemattomuutta, eikä sille siksi ole voinut tuomita korvauksia.

Suosittelemme