Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Ruuskasen yritys ei riittänyt mitaleille – olympiakulta Saksaan yli 90-metrisellä

Antti Ruuskasen parhaaksi keihäänheiton olympiafinaalissa jäi 83,05, jolla irtosi kuudes sija. Kulta matkasi Saksaan huipputuloksella, kun Thomas Röhler kiskaisi keihään 90,30 metriin.

Thomas Röhlerin olympiakulta ratkeaa + voittoheitto
Arimo Laakkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Antti Ruuskasen heitot keihään olympiafinaaleissa eivät riittäneet nostamaan suomalaista mukaan mitalikamppailuun. Ruuskasen kaksi ensimmäistä heittoa meni pipariksi, mutta kolmannella syntyi tulos 83,05, joka riitti jatkokierroksille.

Tuo tulos jäi myös suomalaisen parhaaksi, sillä hyvää heittoa ei kolmella viimeisellä kierroksella syntynyt. Näin tulokseksi jäi kuudes sija, mikä tarkoittaa sitä, että Suomen mitalisaalis Riossa jää Mira Potkosen olympiapronssiin.

Keihään olympiakultaa otti Saksan Thomas Röhler, joka kiskaisi huipputuloksen 90,30. Kisaa johti pitkään hallitseva maailmanmestari Kenian Julius Yego, joka heitti avauksessaan kauden parhaansa 88,24.

Röhler kuitenkin meni ohi viidennellä kierroksella, eikä Yego päässyt enää vastaamaan, sillä hän loukkasi nilkkansa. Yego kuljetettiin pyörätuolissa pois heittopaikalta jo neljännellä kierroksella.

Pronssia otti Lontoossa 2012 kultaa vienyt Trinidad & Tobagon Keshorn Walcott tuloksella 85,38.

Katso Ruuskasen kolme ensimmäistä heittoa klikkaamalla kuvaa.
Katso Ruuskasen kolme viimeistä heittoa kuvaa klikkaamalla!

M Keihäs, loppukilpailu

  1. Thomas Röhler         GER 90,30
  2. Julius Yego           KEN 88,24
  3. Keshorn Walcott       TTO 85,38
  4. Johannes Vetter       GER 85,32
  5. Dimitro Kosinski      UKR 83,95
  6. Antti Ruuskanen       FIN 83,0
  7. Vitezslav Vesely      CZE 82,51
  8. Jakub Vadlejch        CZE 82,42
  9. Julian Weber          GER 81,36
  10. Braian Toledo         ARG 79,81
  11. Ryohei Arai           JPN 79,47
  12. Petr Frydrych         CZE 79,12

Suosittelemme sinulle