Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Minne heivaisi mokomankin tavaran? Näin pääset kätevästi eroon kodin roinasta

Syksy on hyvää aikaa raivata kotia uuteen uskoon. Nurkissa saattaa lojua kosolti tavaraa, jolle ei ole enää mitään käyttöä, mutta mikä ei välttämättä kelpaa enää kiertoonkaan. Kokosimme vinkit siitä, miten kodin tavanomaisen tavarajätteen kanssa voi toimia.

Vanhoja leluja keräilijän kokoelmassa.
Kuva: Riikka Pennanen / Yle
Matti Konttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Edessä siivouspäivä, mutta mihin heittäisi turhan tavaran? Poissa ovat ne ajat, kun yhteen roskikseen heitettiin lähes kaikki jäte.

Säännöksiä, ohjeita ja suosituksia kodin tavaran hävittämisestä on paljon ja joskus tavaran hävittämisestä voi joutua maksamaan.

Keräsimme vinkit siitä, miten kodin tavanomaisen tavarajätteen kanssa voi toimia.

Kuvaputkitelevisioita kasassa kontissa
Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Elektroniikka

Elektroniikka uusiutuu kodeissa nykyään nopeasti ja turhia sähkölaitteita kertyy nurkkiin vaivihkaa.

Sähkö- ja elektroniikkaromu on niin sanottua SER-jätettä. Osa alan kaupoista ottaa vastaan maksutta pientä kodin sähköromua (alle 25 cm). Kaupat eivät juuri palvelua mainosta, mutta käytännön pitäisi toimia sujuvasti.

Suurempia laitteita kaupat ottavat yleensä vastaan vain, jos kuluttaja ostaa tilalle uuden.

Isompia kodinkoneita voi viedä esimerkiksi Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) alueella Sortti-asemille, jotka ottavat vastaan sähkölaiteromua maksutta.

Keväisin pääkaupunkiseudulla asuinalueilla kiertää myös HSY:n keräysauto. Sähköromua ottavat vastaan maksutta myös lukuisat muut kierrätyspisteet ympäri Suomea.

Kattava lista Jätelaitosyhdistyksen ylläpitämistä kierrätyspisteistä löytyy yhdistyksennettisivuilta.

Koristellisia puutuoleja kangaspäällysteellä.
Kuva: YLE / Iina Kluukeri

Huonekalut

Huonekalut vaihtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun muoti on ajanut niiden ohitse tai ajan patina on niitä purrut.

Jäteasemat ottavat vastaan huonekaluja maksusta. Jos huonekaluja ei ole mahdollista viedä itse jäteasemalle, joillakin paikkakunnilla voi hyödyntää maksullista noutopalvelua.

Vaatekasa.
Kuva: Heli Kaski / Yle

Vaatteet ja tekstiilit

Pieneksi menneet, rikkinäiset tai muuten epämuodikkaaksi käyneet vaatteet tai turhat tekstiilit täyttävät vaatekomerot salakavalasti.

Käyttökelvottomat vaatteet ja tekstiilit voi heittää surutta sekajätteen sekaan. Pääkaupunkiseudulla ja Oulun seudulla sekajäte viedään jätevoimalaan ja siitä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.

vanhoja ruokailuvälineitä ja astioita
Kuva: YLE / Nina Keski-Korpela

Astiat

Kotiin on voinut kerääntyä vuosien aikana monenlaista kippoa ja kuppia, joille ei ole enää tarvetta.

Posliiniset sekä keraamiset kupit ja lautaset voi heittää sekajätteen joukkoon. Myös juomalasit voi nakata sekäjätteeseen.

Jos lasijätettä tulee suuria määriä, tulee ne toimittaa jäteasemalle ja useimmiten maksusta.

Kattiloita hyllyssä.
Kuva: Tenho Tornberg / Yle

Ruoanlaittovälineet

Kodin keittiövälineet ovat kovassa käytössä, joten ne kaipaavat uusimista tiheään tahtiin.

Vanhat paistinpannut, kattilat, aterimet ja veitset voi toimittaa pienmetallikeräykseen.

Lasten kylpylelut
Kuva: Mari Nupponen / Yle

Muoviset lelut

Lapsiperheessä tuppaa kertymään muovirojua etenkin leluista.

Muovilelut voi useimmiten laittaa sekajäteastiaan.

Paristo- ja akkukäyttöiset lelut kuuluvat kokonaisina vaarallisen jätteen tai sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätyspisteisiin.

Kännykkäsovellus avuksi

HSY on kehittänyt nyt myös Jäteopas-mobiilisovelluksen, mikä auttaa roskien lajittelussa. Sen avulla voi selvittää esimerkiksi mihin roskikseen kuuluu rikkinäinen juomalasi tai tyhjä mehutölkki.

Jäteopas on ladattavissa maksutta Windows-, Android- ja iOS-mobiililaitteisiin, ja se löytyy sovelluskaupoista nimellä HSY Jäteopas.

Jäteoppaaseen kirjoitetaan roskan nimi, esimerkiksi ”juomalasi”. Jäteopas kertoo, mitä jätettä se on ja mihin astiaan se lajitellaan. Sovellus näyttää myös pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen yleiset jätteiden vastaanottopisteet kartalla.

Mobiilisovelluksen lisäksi Jäteopas on käytettävissä HSY:n verkkosivuilla osoitteessa www.hsy.fi/jateopas.

Juttua varten on haastateltu Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) ympäristöasiantuntija Laura Haapolaa. Tietoja on myös kerätty HSY:n ja Lassila&Tikanojan nettisivuilta.

Suosittelemme sinulle