Eiffel-torni, Notre Damen katedraali ja Louvren taideaarteet ovat houkutelleet Parisiiin vuosittain 16 miljoonaa turistia.
Maailman vierailluimman kaupungin kiiltokuvaan ovat kuitenkin tehneet lommoja niin sitä ravistelleet terrori-iskut kuin kevään lakot ja tulvatkin. Ja tämä on näkynyt kaupunkiin saapuvien turistien määrässä – sekä kaupunkiin virtaavan rahan määssä – välittömästi.
Pariisi ja sen hallintoalue Île-de-France ovat turistien määrän huvetessa menettäneet alkuvuoden aikana 750 miljoonan euron tulot, kertoo Pariisin matkailusta vastaava komitea ranskalaislehti Le Figaron mukaan.
Le Figaron haastatteleman Ile de Francen maakunnan liiton johtajan Valérie Pécressen mukaan Pariisia karttavat nyt etenkin aasialaiset turistit. Pécresse sanoo, että pääsyynä Pariisin karttamiseen olivat juuri terrori-iskut.
– On aika hyväksyä, että turismisektori käy läpi teollista katastrofia. Viestintäkampanjat eivät enää auta, nyt on tehtävä katastrofisuunnitelma, Pariisin matkailusta vastaavan komitean johtaja Frederic Valletoux sanoi.
Ranskan bruttokansantuotteesta seitsemän prosenttia muodostuu turismista ja noin 500 000 Île-de-Francen alueella asuvan ihmisen työ linkittyy jollain tavoin turismiin. Valletoux vaatikin myös ulkoministeri Jean-Marc Ayraultilta ripeitä toimia tilanteen korjaamiseksi.