Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Love FM -twitter-tili sekoili ja suljettiin – Kanavan päätoimittajasta vieläkin epäselvyyttä

Radiokanavan omistaja kommentoi Ylelle, ettei tiedä kuka Twitter-tiliä hallinnoi.

Kuvakaappaus twitter-keskustelusta.
Kuvakaappaus Love FM Suomen Twitter-tilillä käydystä keskustelusta ennen kuin tili suljettiin. Kuva: Twitter
Ville Laakso,
Mikael Mikkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomenkielisen, Venäjä-mielisen Love FM -radiokanavan nimissä olevalla Twitter-tilillä nähtiin eilen erikoisia päivityksiä. Viesteissä muun muassa maalailtiin tulevaisuudennäkymää, jossa Sanomatalon katolla liehuu Venäjän lippu. Pian tämän jälkeen Twitter-tili suljettiin.

Kanavan päätoimittajaksi vielä hiljan mainittu Pasi Komsi sanoo, että kanavan nimissä oleva Twitter-tili suljettiin hänen pyynnöstään. Hän kuitenkin kiistää olevansa enää kanavan päätoimittaja. Vaitonainen Komsi kieltäytyy myös kertomasta, kuka on hänen esimiehensä. Komsi kertoo kokoavansa ja lukevansa kanavan uutiset. Hän sanoo tekevänsä vapaa-ehtoistyötä kanavalla.

Komsi kielsi olevansa päätoimittaja myös noin kuukausi sitten, kun Yle kysyi asiasta viimeksi. Pian tuolloisen haastattelun jälkeen Love FM:n Facebook-sivuilla julkaistussa tiedotteessa kerrottiin, että Love FM Venäjän uutiset -uutistiimiä vetää kuitenkin vastaava toimittaja Pasi Komsi. Myös vielä viime maanantaina kanavan Facebook-sivuille julkaistun radiouutisen saatetekstinä lukee "Päivänpolttavat uutisaiheet suomalaisella uutistiimillä suomeksi. Vastaava päätoimittaja Pasi Komsi".

Laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä määrätään, että julkaisulla on oltava vastaava toimittaja ja että hänen nimensä pitää ilmoittaa myös verkkosivuilla.

Ennen sulkemistaan Twitter-tilin haltija totesi, että "Vastaava pt [päätoimittaja] vastaa radiolähetyksen ajankohtaissisällöstä, ei Twitter-keskusteluista".

Kanavan Facebook-sivujen hallinnoija kertoi tiistaina asiasta kysyvälle keskustelijalle, ettei nyt lakkautettu Twitter-tili "ole virallinen tilimme vaan epävirallinen keskustelutili. Ilmeisesti kysymyksessä on jonkinlainen vitsi". "Sinänsä vaikuttaa ihan mahdolliselta että Sanoma siirtyy (joskus) venäläiseen mediaomistukseen", Facebook-sivun hallinnoija totesi.

Omistaja: Aion selvittää asian perin pohjin

Ylen puhelimitse tavoittama Love FM -radiokanavan omistajaksi ilmoitettu Brady Ford sanoi, että ei ole lainkaan tietoinen kanavan nimissä olevan Twitter-tilin keskusteluista.

Omistaja sanoo, että ei tiedä radiokanavan Twitter-tilin hallinnoijaa.

– Tili ei ole minun, Ford sanoo.

Ford myös korosti olevansa amerikkalainen.

– En ole edes poliittinen. Aion selvittää asian perin pohjin.

Love FM -radiokanava keskittyy uutisissaan vahvasti Venäjään ja kertoo niitä Kremlin näkökulmasta siteeraten venäläisiä tiedotusvälineitä.

Love FM toimii tällä hetkellä Tampereella. Kanavan uutisjuttuja voi kuunnella myös internetissä.

Suosittelemme sinulle