Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Joka kymmenes eläkeläinen käy töissä

Kevan mukaan työskentely vanhuuseläkkeellä on yleistynyt kymmenen viime vuoden jälkeen. Eläkkeen suuruus ei ole useinkaan motivaatio työn jatkamiseen eläkeiässä.

Hoitaja palvelutalon asukkaan vuoteen vieressä.
Kuva: Ere Ek / Yle
Karoliina Kantola
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomessa noin 18 000 valtion tai kunnan työntekijää tekee töitä eläkeiässäkin.

Kevan selvityksen mukaan työntekoaan jatkaa siis 17 prosenttia kaikista julkisen sektorin alle 68-vuotiaista vanhuuseläkeläisistä.

Useimmiten vanhuuseläkeläiset työskentelevät alalla, jossa ovat työskennelleet ennen eläkkeelle siirtymistä. Määrällisesti eniten heitä on hoito- ja opetusalalla, jotka ovat julkisen sektorin suurimpia ammattialoja. Hoitajat työskentelevät eläkkeellä myös suhteellisesti eniten, ja heidän lisäkseen lääkärit, sotilaat sekä rajavirkamiehet jatkavat usein työntekoa eläkkeellä.

Sotilaseläkeläisistä jopa 35 prosenttia tekee töitä vanhuuseläkkeen rinnalla, mikä Kevan mukaan johtuu siitä, että sotilaat pääsevät eläkkeelle aiemmin kuin muut julkisen sektorin työntekijät. 

Eläkeikäisten työnteko yleistynyt viime vuosina

Kun tarkastellaan kaikkia vanhuuseläkeikäisiä, julkiselta sektorilta eläkkeelle jääneet jatkavat työntekoa keskimäärin muita useammin. Koko työelämäsektorin noin 1,2 miljoonasta vanhuuseläkeikäisestä noin 10 prosenttia tekee töitä.

Kevan mukaan työskentely vanhuuseläkkeellä on yleistynyt selvästi vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen. Mittavan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63–68-vuotiaana ja varhennetulle vanhuuseläkkeelle 62-vuotiaana. Julkisella sektorilla työskentelevillä on myös henkilökohtaisia eläkeikiä, jotka voivat olla vähemmän kuin 63 vuotta.

Ansiotulojen perusteella vanhuuseläkkeellä tehdyn työn määrä vaihtelee suuresti. Monien ansiotulot ovat keskimäärin vain joitakin satoja euroja, toisaalta monet työskentelevät edelleen täysiaikaisesti. Heitä ovat muun muassa lääkärit, opettajat, sotilaat ja kuljetustyöntekijät.

Moni tahtoo pysyä työelämässä

Kevan mukaan eläkkeen suuruus ei ole tärkein syy vanhuuseläkkeellä työskentelyyn: Eläkkeellä työskentelevät saavat keskimääräistä korkeampaa eläkettä. Kevan mukaan osa-aikatöiden mahdollisuus esimerkiksi opetus- ja hoitoalalla sekä työelämässä pysyminen voivat olla syitä työskentelyn jatkamiseen.

Työeläkettä kertyy työansioista 68-vuotiaaksi. Jos vanhuuseläkeläinen jatkaa työntekoa, hän saa työstä kertyvän eläkkeen aiemman eläkkeensä päälle.

Keva selvitti julkisen sektorin vanhuuseläkeikäisten työntekoa vuosina 2005–2014. 

Suosittelemme