Harva jos kukaan Manchester Cityn kannattaja olisi uskonut, että maalivahti Joe Hartin tarina englantilaisseurassa tulisi päätökseen tavalla, johon se on nyt tulossa. Yleisesti uskotaan, että Hart pelasi keskiviikkona viimeisen ottelunsa Cityn paidassa Mestarien liigan karsintaottelussa romanialaista Steaua Bukarestia vastaan.
- Ilta oli minulle hyvin erityinen, kertoi Hart haikeana ottelun jälkeen.
Ilta oli myös monille kannattajille erityinen. "Don't sell Joe Hart!"-chantti kuului useasti ottelun aikana Etihad Stadiumilla. Monet ymmärsivät ennen ottelun alkua, että kannattajien rakastama ja seuran pelaajien suuresti arvostama Hart jättäisi tahtomattaan hyvästit ottelun päätyttyä.
Hartin tarina sai alkunsa eräänä helmikuisena päivänä. Valmentajamarkkinoiden kuumimman nimen Pep Guardiolan nimi sinetöityi pitkään velloneiden huhujen jälkeen viimein Cityn päävalmentajaksi - vieläpä kolmen vuoden sopimuksella.
Viimeistään seuran virallisen tiedotteen jälkeen monet jalkapallotoimittajat ympäri maailman aloittivat omat spekulaationsa maalivahti Hartin tulevaisuudesta. Heti valioliigakauden käynnistyttyä spekulaatiot osoittautuivatkin todeksi.
Hart jätettiin espanjalaisen Guardiolan toimesta tylysti ulos avauskokoonpanosta kahdessa ensimmäisessä sarjaottelussa. Guardiolan antama selitys Hartin sivuuttamisesta joukkueen kolmosvahdiksi oli ollut siihen mennessä selkeä ja varsin uskottavakin. Hartin pelaaminen jalalla oli päävalmentajan mukaan heikkoa. Viesti oli selkeä niille, jotka tunsivat vähääkään Guardiolan ajatusmaailmaa. Manchester Cityn ikonin tarina tulisi seurassa päätökseen ennemmin tai myöhemmin.
Viesti oli selkeä niille, jotka tunsivat vähääkään Guardiolan ajatusmaailmaa. Manchester Cityn ikonin tarina tulisi seurassa päätökseen ennemmin tai myöhemmin.
Guardiolan valmentamissa seuroissa maalivahdin rooli on ollut aina merkittävä muutoinkin, kuin vain pallojen torjujana. Myös tätä päävalmentaja on joutunut toistelemaan kymmeniä kertoja Hartista puhuttaessa. Guardiola on painottanut lausunnoissaan, että maalivahdin pitää olla mukana myös hyökkäyspelin rakentelussa. Siis kaikessa yksinkertaisuudessaan ja hieman kärjistäen: käynnistää hyökkäys maata pitkin. Tähän Guardiolan mukaan englantilainen Hart ei sovellu, toisin kuin seuran kakkosmaalivahti Willy Caballero.
Vaikka ratkaisua on haluttu ja yritetty ymmärtää faktojen pohjalta, on Pepin perusteluja myös laajalti kyseenalaistettu. Ehkä aiheestakin. Guardiola on menestyksekkään valmentajauransa aikana joutunut useasti törmäyskurssille sellaisten pelaajien kanssa, joiden persoonat ovat kuvainnollisesti olleet pukuhuonetta tai Guardiolaa suurempia.
Tämän huomasi aikanaan myös Manchester Unitedissa tätä nykyä pelaava Zlatan Ibrahimović, joka ajautui FC Barcelonassa Guardiolan kanssa verbaaliselle tulilinjalle. Lopputulemana oli, että Zlatanin ura katalonialaisseurassa jäi monien harmiksi vain kauden mittaiseksi.
Nyt Guardiolan kohteena on Hart. Joukkueen todellinen kapteeni ja johtaja, jonka uskottiin olevan seurassa koskematon. Saapuessaan uuden seuransa palvelukseen Guardiola teki Hartille nopeasti selväksi, että maalivahdille ei olisi enää merkittävää roolia tarjolla. Puhutaan jopa, että Guardiolan päätös olisi vain ja ainoastaan periaatteellinen, eikä espanjalaisluotsi halua tarjota pienintäkään oljenkortta Cityn luottovahdille muuttaa hitusen pelityyliänsä.
Edellisessä pestissään saksalaisseura Bayern Münchenissä Guardiola kuitenkin antoi maalivahti Manuel Neuerille mahdollisuuden opetella espanjalaisen uuden pelifilosofian. Vastaavaa tarjousta Guardiola ei ole halunnut tarjota Hartille.
Hart ymmärsi Guardiolan olevan tosissaan viimeistään tällä viikolla, kun maalivahti Claudio Bravo saapui tiistaina Manchesteriin viimeistelemään sopimuksensa Cityn kanssa.
Peli Hartin kohdalla on kovaa, mutta Guardiolan saavuttamat erinomaiset tulokset muissa seuroissa antavat suojaa vielä pitkään valmentajan ratkaisulle. Lisäksi Manchester Cityn seurajohto ja Guardiolalle läheinen urheilutoimenjohtaja Txiki Begiristain etunenässä, ovat antaneet siunauksensa päävalmentajan ratkaisulle.
Nyt 348 kertaa Manchester Cityn paidan päällensä pukenut Hart on tehnyt seuralleen suurella todennäköisyydellä viimeisen palveluksensa. Hart pitää maalinsa puhtaana Steaua Bukarestia vastaan ja johdattaa joukkueensa Mestarien liigaan.
- "Stand up if you love Joe Hart!", kuului Etihad Stadiumin syövereistä.
Yleisön noustessa seisomaan ja osoittaessaan suosiotaan sankarilleen, Hart pyörittelee päätään ja taputtaa kädellään Cityn logoa. On hyvästien aika.