Turussa yritetään vähentää ravintoloissa syntyvää ruokahävikkiä jätevirtamittarilla. Mittari punnitsee ja näyttää poisheitettävän ruoan määrän ruokailijalle. Samalla asiakas tulee antaneeksi ravintolalle palautetta syömästään ruoasta.
Turkulaisen Elomatic Oy:n kehittämä laite on tällä hetkellä testikäytössä opiskelijaravintola Galileissa Yliopistonmäellä.
Jätevirtamittari on osa Turun yliopistolla käynnissä olevaa Vähemmän jätettä, enemmän kiertoa -tutkimushanketta. Jätevirtamittari on yksi esimerkki, jolla Turun yliopistossa opiskelijaruokaloiden ruokahävikkiä on pyritty vähentämään.
Mukana hankkeessa on toinenkin saman kampuksen opiskelijaravintola, Macciavelli. Siellä poisheitetty ruoka kompostoidaan ja käytetään hyödyksi.
– Ravinteikasta kompostimultaa hyödynnetään opiskelijoiden kaupunkiviljelypalstalla, kertoo hankkeen projektipäällikkö Leena Erälinna Turun yliopistosta.
Palautetta myös ravintolalle
Jätevirtamittari pyrkii herättelemään ruokailijoita siihen, kuinka paljon he heittävät ruokaa pois. Kun asiakas on palauttamassa likaisia astioita, mittarin näytölle ilmestyy punnituksen lopputulos grammoina.
Ruokailijoiden lisäksi laitteella halutaan vaikuttaa myös ravintoloihin.
– Se antaa päivittäin palautetta siitä, mistä ruoasta pidetään ja mistä ei, kertoo Galilein ravintolapäällikkö Hanna Hautajärvi.
Suomessa ruokaa heitetään pois eniten kotitalouksissa, mutta ravintoloiden osuus kaikesta ruokahävikistä on noin viidennes.
Ruokahävikkiä tulee etenkin opiskelijaravintoloissa, päiväkodeissa sekä vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Niissä roskiin menee jopa neljäsosa valmistetusta ruoasta.