Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

"Meiltä puuttuu kunnianhimoa" – Esimiesvalmentaja: Työelämä kyllästyttää suomalaisia

Esimiesvalmentaja Helka Pirisen mukaan suomalaisten osaamistaso ei ole niin kova kuin kuvitellaan. Työhön tarvittaisiin myös samanlaista intohimoa kuin vapaa-aikaan.

Työelämän tutkija, esimiesvalmentaja Helka Pirinen kertoi aamu-tv:ssä, että hänen mukaansa suomalaista työelämää vaivaa kyllästyminen eli bored out, eikä niinkään loppuunpalaminen eli burnout.
Anni Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisten pitäisi olla kunnianhimoisempia ja pyrkiä antamaan kovempi panos työelämään, sanoo Ylen aamu-tv:ssä vieraillut tietokirjailija ja esimiesvalmentaja Helka Pirinen. Hänen mukaansa osa ihmisistä tekee paljon töitä, mutta mukaan mahtuu myös varovaisempi joukko.

Yksilötason kunnianhimon lisäksi suomalaisesta työelämästä puuttuu Pirisen mukaan yhteisöllisyyttä. Sen sijaan että asioita tehtäisiin yhdessä, töitä tehdään omissa poteroissa. Samalla Pirinen kuuluttaa napakamman esimiestyön perään.

– Sieltä pitäisi tulla draivia ja intohimoa työhön. Esimiehetkin ovat vähän omissa nurkissaan.

Kyllästyminen nakertaa työntekoa

Yksi iso selitys tilanteelle löytyy lamasta. Pirinen arvelee huonon taloudellisen tilanteen ja irtisanomisten johtaneen siihen, että ihmiset ovat jääneet paikoilleen, sillä he pelkäävät työpaikkansa puolesta. Samalla työelämään saatetaan olla kyllästyneitä.

– Aika paljon enemmän ollaan "bored-out" eli kyllästyneitä kuin "burn-out" eli uupuneita. Silloin tarvittaisiin sitä draivia ja onnistumisia.

Pirinen epäilee kyllästymisen johtuvan osittain siitä, että elämä vapaa-ajalla on usein viihteellistä ja kokemuksellista. Myös työhön kaivattaisiin samanlaista intohimoista otetta ja tekemisen meininkiä. Ristiriita töissä puurtamisen ja vapaa-ajan välillä on Pirisen mukaan suuri.

Erityisesti nuorten odotukset työelämää kohtaan ovat Pirisen mukaan olleet suurempia. Hänen mukaansa rimaa olisi ehkä syytä hieman laskea. Samalla hän kutenkin korostaa työn merkityksellisyyden olevan nuorille erityisen tärkeää.

– Varmaan eri sukupolvilla on eri syitä sille, miksi kyllästyttää. Keski-ikäiset ehkä miettivät, että tässäkö tämä nyt oli. Ei voida vaihtaa työpaikkaa, koska on lama. Ollaan aika jumittuneita omiin töihin. Joku ehkä haluaisi vaihtaa uraa, mutta se ei ole niin helppoa.

Työelämään vaihdantatalouden piirteitä

Pirisen mukaan suomalaisten osaamistaso ei ole niin kova kuin kuvitellaan. Suurin osaamiseen vaikuttava tekijä on hänen mukaansa koulutus.

– Yritysten pitää antaa ihmisille mahdollisuus kouluttautua. Nykyään työnantajat eivät enää kouluta, vaan opiskelu pitää hoitaa itse.

Pirinen uskoo, että työn tekeminen muuttuu tulevaisuudessa radikaalisti ja erilaisten töiden tekeminen samanaikaisesti lisääntyy. Hänen mukaansa työelämä tulee saamaan myös vaihdantatalouden piirteitä.

– Työpaikkaa voi vaihtaa tai tehdä erityyppisiä töitä saman päivän aikana. Onko se sitten työn tekemisen Airbnb, että voi vaihtaa kaverin kanssa työpaikkaa ja tehdä jotain ihan toisenlaista työtä. Vakkarityöpaikkoja ei ole loputtomiin.

Suosittelemme sinulle