Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Chelseaan palannut David Luiz tyrmistyi valehaastattelusta

Brittiläinen Sun Gossip julkaiseman haastattelun mukaan reilun 37 miljoonan euron hinnalla Chelseaan palannut David Luiz haukkui heti Pariisin ja vertasi Ranskassa pelaamista FIFA-videopeliin. Luiz tyrmäsi väitteet Facebook-sivuillaan.

David Luiz
Aika PSG:ssä muistutti FIFA-peliä, sanoo David Luiz. Kuva: EPA
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallon siirtoikkunan viimeisinä päivinä huhuttu siirto sai sinettinsä keskiviikkona, kun Chelsea vahvisti hankkineensa David Luizin takaisin Ranskan Paris Saint-Germainista. Uutistoimisto AFP:n mukaan lontoolaisseura maksoi brasilialaispuolustajasta 32 miljoonaa puntaa, eli reilu 37 miljoonaa euroa.

Kansainvälisen siirtoikkunan viimeisenä päivänä maisemaa vaihtanut 29-vuotias Luiz siirtyi aikanaan PSG:hen vuonna 2014. Hintalappu oli tuolloin 50 miljoonaa puntaa, eli noin 58 miljoonaa euroa. Luizin saldoksi PSG-paidassa jäi 56 ottelua, joissa syntyi kolme maalia. Kausina 2011-2014 Luiz tahkosi Chelseassa 81 peliä. Hän on Brasilian maajoukkueen vakiokasvo.

Brittiläinen Sun Gossip julkaisi pian tämän jälkeen Twitter-tilillään brasilialainen kommentteja, joiden mukaan Luiz tylytti pariisilaisseuraa.

- Tuhlasin kaksi vuotta PSG:ssä. Se oli kuin pelaisi FIFAa aloittelijatasolla, Luiz kerrottiin sanoneen.

Jutun ilmestyttyä Luiz tyrmäsi Sun Gossipin sekä Odds Bible Tips -Facebook-sivustossa olleet kommentit Facebook-sivullaan. Luizin mukaan väitteet ovat kaikkea muuta kuin totta.

- Jotkut väitteistä ovat ilkeitä valheita ja epäkunnioittavia Ranskan liigaa kohtaan. En ole koskaan puhunut näiden sivustojen kanssa enkä ole koskaan antanut haastattelua, jossa olisin sanonut moista, Luiz kirjoitti.

- Kunnioitan suuresti Ranskan jalkapalloliittoa, joukkueita, pelaajia ja kannattajia. En vastusta sananvapautta ja tiedostan rehellisten julkaisujen arvon. Mutta varokaa tällaisia juttuja, joita sosiaalisessa mediassa löytyy.

Korjaus klo 16.07: Muokattu otsikkoi ja juttua, sillä David Luiz ei ole antanut haastattelua, jonka perusteella alkuperäinen juttu oli kirjoitettu.

Suosittelemme