Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Äiti ei antanut 13-vuotiaan kuvata itseään nettiin – tytär teki nerokkaan videon

13-vuotiaan tytön äiti Hanna Parviainen on huolissaan videobloggauksen seurauksista. Tytär vastasi kuvaamalla itsestään videon, jolla hän näyttää ymmärtävänsä riskit. Mediakasvattajan mukaan vanhempien pitäisi tutustua uuteen nuorisokulttuuriin, sillä se ei ole katoamassa mihinkään.

Matilda kertoo videolla, miksi lasten pitäisi saada vlogata.
Kuva: Satu Krautsuk / Yle
Satu Krautsuk
Avaa Yle-sovelluksessa

Hanna Parviaisen 13-vuotias tytär haluaisi aloittaa videobloggauksen, siis tubettamisen. Äiti on huolissaan tytön yksityisyydestä ja siitä, että nettiin päässeet videot alkavatkin myöhemmin kaduttaa.

– Mietin, aiheutuuko hänelle haittaa. Entä, jos sillä kokemuksella ja ajatusmaailmalla videobloggaa rehellisesti ja parin vuoden päästä häntä alkaakin kaduttaa? Kaikki on tuossa iässä niin dramaattista, ja kasvu on kipeää. Kestääkö tunnollinen, herkkä runotyttö arvostelun?

Tytär perustelee tubetusintoaan sillä, että kaikki kaveritkin tekevät sitä. Parviainen ei ole toistaiseksi antanut lupaa.

– Se on itselle niin vierasta ja pelottavaa, joten on helpointa kieltää. Mut onko tuo hyvä perustelu, ja teenkö näin lapselle hallaa? Jääkö hän ulkopuolelle, jos muutkin tubettavat? Tuntuu vaikealta.

Omassa blogissa peitenimet

Parviaisella on blogi, jossa hän kertoo omasta arjestaan. Hän on pyrkinyt suojelemaan lastensa yksityisyyttä kuvaamalla heitä yleensä takaapäin ja käyttämällä peitenimiä.

Pitkän pohdiskelun jälkeen Parviainen päätti pyytää blogista apua siihen, pitäisikö hänen antaa lupa tyttärensä videobloggaukselle. Tyttö kuvaa paljon videoita itsestään, mutta ei ole julkaissut niitä vielä missään.

– Kysyin tytöltä, tekisikö hän videon blogiini. Hän tekee niitä kuitenkin koko ajan kavereidensa kanssa. Videot ovat hauskoja, niillä on käsikirjoitettuja sketsejä ja muuta pelleilyä.

Tyttö sulkeutui huoneeseensa ja kuvasi itsestään videon, jolla hän paitsi kertoo halustaan vlogata, pohtii myös sen haittoja. Tyttö käyttää videolla itsestään nimeä Matilda.

Entä, jos häntä alkaakin parin vuoden päästä kaduttaa?

Hanna Parviainen

Kun oppii kuvaamaan ja editoimaan videoita, voi vaikka tulla huippukuvaajaksi ja ansaita elantonsa sitä kautta. On kiva, että joku näkee, miten paljon videon kuvaamiseen ja editointiin on nähnyt vaivaa.

Huono puoli on se, että jos saa vaikka kommentin, että olet ruma, päivä menee pilalle. Yksityisyyden suojelu on tietysti myös tosi vaikeaa.

Tyttö myös pyytää videolla katsojilta keinoja, joilla saisi äitinsä pään käännettyä.

Kertokaa jos teillä on kivoja vinkkejä, joiden avulla saisin äidin suostumaan siihen että voisin aloittaa tubettamisen.

Parviainen julkaisi videon blogissaan viikko sitten.

YouTube oli aiemmin eri maaillma

Youtuben ikäraja on 13 vuotta. Sen ikäisenä Juuso Karikuusi, joka nykyisin tunnetaan nimellä Herbalisti, aloitti videoiden lataamisen nettiin. Vuosi oli 2007.

– Youtube-skeneä ei ollut vielä silloin olemassa. Laitoin animaatiovideoita nettiin siksi, että sain jaettua ne helposti kavereilleni. Yleisö ei ollut kovin iso, Herbalisti kertoo.

Tuohon aikaan nuoria varoiteltiin laittamasta kuviaan ja nimeään nettiin. Herbalistikin näytti omat kasvonsa julkisesti vasta 17-vuotiaana. Nyt ajat ovat muuttuneet, kun juuri itsensä kuvaaminen on "se juttu". Innostus on toisinaan jopa liian suurta.

– Isoin ongelma on, ettei monilla ole mitään filtteriä. Voit kuvata, editoida ja laittaa videon puhelimella sinne sekunneissa, miettimättä. Kynnys on nolla.

Isoin ongelma on, ettei monilla ole mitään filtteriä. Kynnys on nolla.

Juuso "Herbalisti" Karikuusi

Sata muutakin genreä

Herbalistin mielestä Hanna Parviaisen huoli on aiheellinen, koska palaute voi olla raakaa. Hän ehdottaa, että videobloggausta voisi harjoitella ensin pienemmällä yleisöllä.

– Pitää muistaa, ettei aluksi tarvitse julkaista kaikille. Samalla voi harjoitella omaa ulosantia. Jotkut lapset myös vloggaavat yhdessä vanhempiensa kanssa.

Jos omien kasvojen näyttäminen arveluttaa, muitakin vaihtoehtoja on.

– On olemassa sata muutakin genreä. On pelivideoita, animaatioita, lauluvideoita, joissa ei tarvitse näyttää kasvoja. Ei aina tarvitse mennä naama edellä.

Vanhemmilla oppimista

Videot voi myös näyttää vanhemmille ennen julkaisua, mutta se ei välttämättä ole hyvä ratkaisu.

– Aika iso osa vanhemmista ei ymmärrä Youtube-skeneä, joten he eivät ehkä osaa kommentoida videota siitä näkökulmasta.

Myös sosiaalisen median kouluttaja, mediakasvattaja Pauliina Mäkelä on samaa mieltä siitä, että vanhempien ymmärrys tubettamisesta on puutteellista. Kyseessä on niin uusi nuorisokulttuuri, että sitä on ulkopuolelta vaikea käsittää.

Se, mikä omiin silmiin näyttää lapselliselta hörhöilyltä, voikin olla nuorille tosi kova juttu.

Vanhemmat ovat yhtä pihalla siitä kuin aikanaan olivat rock'n rollista.

Pauliina Mäkelä

– Vanhemmat ovat yhtä pihalla siitä kuin aikanaan olivat rock'n rollista. Eivät he ymmärrä esimerkiksi tubettajien keskuudessa leviäviä haasteita, joissa pitää vetää vaikkapa pahanmakuisia karkkeja suuhun niin paljon kuin jaksaa.

Mäkelä muistuttaa, että aikuisten silmiin vieraalta näyttävä tubetus on todella iso osa lasten ja nuorten arkea. Siksi sitä kannattaa opetella ymmärtämään.

– Isot Youtube-tähdet ovat nuorten idoleja samalla tavalla kuin musiikkimaailman tähdet aikuisten.

Puhu lapsen kanssa riskeistä

Mäkelä neuvoo vanhempia tutustumaan tubettamiseen ja nuorten tekemiin videoihin. Niitä kannattaisi katsoa yhdessä nuoren kanssa. Riskeistä pitäisi keskustella niin, että lapsi tai nuori ymmärtää, millaiseen maailmaan hän on matkalla.

– Videot voivat aiheuttaa kiusaamista. Ilkeitä, törkeitä, kamalia kommentteja voi tulla. Muut voivat ottaa nuoren silmätikuksi. Yksi ratkaisu tähän on yksityinen tili, ja kommentoinnin voi myös sulkea.

Pauliina Mäkelän mielestä Hanna Parviaisen idea videon julkaisusta omassa blogissa on mainio ja "Matildan" kuvaama video nerokas.

– Tosi fiksu veto! On hyvä ajatus kysyä neuvoa blogista, ja tyttö taas puhuu hienosti yleisölleen blogin mahdollistamalla tavalla.

Suosittelemme