Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Analyysi: Hallituksen budjettiriihestä marssi ulos kolme iloista puoluejohtajaa

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallituksen budjettineuvotteluista puuttui dramatiikkaa ja jännitystä. Kesärannan porttien sisällä taisi olla ihan tylsää. Kesärannan porttien ulkopuolelta neuvotteluja seurannut politiikan toimittaja Pekka Kinnunen arvioi kuitenkin, että politiikka ei ole onneksi kadonnut politiikasta ihan kokonaan.

Soini mopon selässä vuonna 1997.
Mopon sarven hangassa voi käydä kirkonkylällä ostoksilla ilman verovainoa, lupasi perussuomalaisten Timo Soini hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina. Kuva on Ajankohtaisen kakkosen tv-jutusta vuodelta 1997. Kuva: Yle
Pekka Kinnunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallituspuolueiden puheenjohtajien paineet ennen budjettiriiheä olivat selvästi näkyvissä.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini tuskailee puolueensa surkeita kannatuslukuja. Levottomuus eduskuntaryhmässä kasvaa, ja ensimmäinen loikkari lensi jo ulos pesästä.

Kesäkuussa kokoomuksen johtoon ja valtiovarainministeriksi noussut Petteri Orpo lupasi korottaa kokoomuksen ääntä hallituksessa. Kokoomusta on myös häirinnyt tunne siitä, että se häviää pelin hallituksen sisällä äänin 2–1.

Hallituskumppanien tuska on aina myös pääministerin ja pääministeripuolueen tuskaa.

– Täällä Kesärannan seinien ulkopuolella kuulemma on puhuttu dramatiikasta. Oispa ollukkin vähän dramatiikkaa, niin olisi ollut jännempää olla tuolla sisällä. Se sieltä on puuttunut, pääministeri Sipilä kertoi torstai-iltana valtioneuvoston linnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Pääministeri joustaa, jotta pysyisi pääministerinä

Monipuoluehallituksissa on totuttu siihen, että pääministeri joutuu joustamaan eniten, jotta hallitus pysyisi kasassa.

Viime vaalikaudella joustamisen tuska kävi pääministeri Jyrki Kataiselle (kok.) liian raskaaksi ja hän pakeni Brysseliin.

Nykyinen pääministeri Juha Sipilä on lisännyt omaa taakkaansa lupaamalla, että se on ”tulos tai ulos”.  Jos hallitus ei saa tuloksia aikaan, niin mies menee vaihtoon.

Sipilän lupauksessa ei tietenkään ole käytännössä mitään uutta. Parinkymmenen vuoden aikana pääministereistä vain Paavo Lipponen (sd.) ja Matti Vanhanen (kesk.) ovat saaneet vaaleissa jatkovaltakirjan.

Kuntatyöntekijät iltalypsyllä budjettiriihessä

Sipilän pääministerikauden symboliksi on noussut yhteiskuntasopimuksesta pakkolakien kautta kilpailukykysopimukseksi kutistunut työmarkkinaratkaisu, joka näyttää vähän väliä edelleen kriisiytyvän.

Kunta-alan työntekijät heräsivät kikyn kipuihin sopivasti budjettiriihen alla. Vaatimuksena oli budjettiehdotuksesta löydettyjen kuntarahojen lisäleikkausten peruminen.

Hallituksella on kuitenkin ihan eri ”rätingit” kuin järjestöillä, mikä ei kikyn lyhyessä mutta värikkäässä historiassa enää yllätä.

– En tiedä mistä nämä julkisuudessa olevat luvut on saatu. Me nimittäin saatiin budjetti tuossa pari tuntia sitten valmiiksi, ja meillä on varmasti tässä oikeat luvut.

– Me emme ole riidelleet kenenkään kanssa tästä asiasta. Tämän pitäisi kyllä olla selvä asia. Hallitus tekee sen mitä kikyssä on luvattu. Veronkevennykset on jopa luvattua suuremmat, pääministeri Sipilä opetti järjestöjä.

Budjettiriihessä sovitun työllisyyspaketin keskeisistä osista käydään vielä vaikeat neuvottelut työmarkkinajärjestöjen kanssa. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutosten varaan on laskettu valtaosa tavoitelluista 10 000 uudesta työpaikasta.

Perussuomalaiset elävät soinismeilla

Budjettiriihen jälkeen ulkoministeri Timo Soini vakuutti jälleen kerran perussuomalaisten sitoutumista hallitusyhteistyöhön. Piikkejä lensi oppositiolle.

– Perussuomalaiset on sitoutunut hallitusyhteistyöhön ja sen tulokset mitataan lopullisesti vaaleissa 2019. Me emme ole sellainen puolue, joka jättää leikin kesken kuten edellisessä hallituksessa.

Budjettiriihen tiedotustilaisuus 1. syyskuuta.
Budjettiriihen tiedotustilaisuus 1. syyskuuta. Kuva: Petteri Paalasmaa / AOP

– Vihreät lähti hallituksesta ydinvoiman takia. Tuloksena oli lisää ydinvoimaa. Vasemmistoliitto lähti hallituksesta leikkausten takia. Tuloksena oli lisää leikkauksia, Soini vertaili.

Hallitusyhteistyön tuloksista Soini laukoi uusi soinismeja.

– Herrojen huvikuunarit ja juppikootterit ovat tästä lähtien sitten verolla. Tähänkään ei vasemmiston aikana ole pystytty. Jottei synny epäselvyyttä niin mopot ja perämoottorit selviävät verotta eli sen hauen voi katiskasta hakea peräprutkulla aivan kevein mielin ja mopon sarven hangassa voi käydä kirkonkylällä ostoksilla ilman verovainoa.

– Ja sitten vielä yksi asia; Guggenheimille EI tule rahaa!, Soini listasi voittojaan.

Kokoomus pelkäsi, että Orpo kampitetaan

Kokoomuksen neuvottelusaavutuksia esitellyt Petteri Orpo ei yltänyt ihan Soinin retoriikkaan, mutta päivähoitomaksujen korotuksen peruminen sai valtiovarainministerin kehut.

Kokoomuksessa oli jo pelätty, että hallituskumppanit kampittaisivat tämän kokoomuksen budjettiriihitavoitteen, jotta tuore kokoomusjohtaja ei saisi sulkaa haltuunsa.

Ei pelkoa, sillä sekä Sipilä että Soini kehuivat päätöstä, ja Soini korosti vielä sitä, että pienituloisten päivähoitomaksualennus rahoitettiin nostamalla tuulivoimapuistojen ja rakentaja-gryndereiden kiinteistöveroa.

Perusporvarihallituksessa siis rauha maassa ja kaikki kolme ruorissa.

Suosittelemme sinulle