Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Barcelona avasi harjoitusottelut voitolla – katso video Koposen Barca-debyytin tähtihetkistä

Suomen koripallomaajoukkueen tähtipelaaja Petteri Koponen puki FC Barcelonan paidan päälleen ensimmäistä kertaa harjoitusottelussa Sevillaa vastaan.

Petteri Koponen
Kuva: EPA
Suvi Hakkarainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Susijengin Petteri Koponen osui kolmessa perättäisessä hyökkäyksessä kolmen pisteen kaaren takaa ja kietoi 26 minuutissa 11 pisteen saaliin ensiesiintymisessään FC Barcelonan paidassa. FC Barcelona nujersi perjantai-illan harjoitusottelussaan Sevillan 88-80 (48-36).

Penkiltä peliin tullut Koponen sai tähtihetkensä heti toisen neljänneksen alussa tilanteessa 26-21, jolloin hän säkitti kolme perättäistä kolmen pisteen heittoa sevillalaispuolustuksen siimeksestä. Katso Koposen kolmosputki tästä.

Koponen pussitti kolmen onnistuneen kolmosensa lisäksi kaksi vapaaheittoa. Yhdentoista pisteensä kylkeen Koponen sieppasi kaksi levypalloa, antoi kaksi koriin johtanutta syöttöä ja riisti pallon kerran.

FC Barcelonan pistekärki oli Espanjan maajoukkuetakamies Pau Ribas (18/5/3 syöttöä). Ribasin ja Koposen lisäksi kaksinumeroisille pisteille ylsivät Tyrese Rice (16/1/5 syöttöä), ruotsalainen Marcus Eriksson (13/7/3 syöttöä) ja 217-senttinen kroaatti Ante Tomic (10/7/4 syöttöä).

Koponen ja FC Barcelona jatkavat harjoitusotteluitaan sunnuntaina BC Andorraa vastaan.

Suosittelemme sinulle