Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Taide on sairaalarakentamisen uusi trendi – Mikkeliin nouseva Perhetalo sai oman taiteilijakollektiivin

Mikkelin keskussairaalan yhteyteen rakennettavasta Perhetalosta halutaan mahdollisimman epäsairaalamainen ympäristö. Taide otetaan osaksi hoitotyötä jo Perhetalon suunnitteluvaiheessa.

Havainnekuva Mikkeliin rakennettavasta Perhetalosta.
Kuva: Arkkitehtistudio Kujala & Kolehmainen Oy / Arkkitehdit Kontukoski
Maria Bonnor
Avaa Yle-sovelluksessa

Äitiys- ja lastenneuvola, synnytyssalit ja lastenosasto. Mikkelin keskustaan vuonna 2018 valmistuvaan Perhetaloon kootaan muun muassa kaikki lapsiperheille suunnatut terveyspalvelut ja osa sosiaalipalveluista.

Rakennuksesta halutaan helposti lähestyttävä ja mahdollisimman epäsairaalamainen, joten arkkitehtuurin ja sisustussuunnittelun lisäksi apuun otetaan myös taide.

Sairaalan lastenosasto vai vieras planeetta?

Taiteen avulla halutaan lievittää jännitystä ja pelkoa, joita asiakas, lapsi tai aikuinen, kokee astuessaan sisään Perhetaloon. Taidekoordinaattori Riitta Moisanderin mukaan Perhetalossa voisi olla myös jokin taiteen keinoin toteutettu ympäristö, jossa asiakas on aktiivinen osapuoli.

– Eli kun menee mukaan mielikuvituksen ihanaan maailmaan, niin ei pelkää niin paljon ja hyvinvointiendorfiineja lähtee erittymään aivoista, kuvaa Moisander.

Hän kertoo esimerkin Britanniasta. Manchesterissa on lastensairaala, jossa lapset eivät koe olevansa sairaalassa vaan avaruusseikkailulla. He saavat käteensä robotin ja lähtevät Nemo-planeetalle. Erilaiset tutkimukset ovat osa heidän matkaansa planeetalla.

Taiteilijoiden avulla tutkimuslaitteet on muutettu uudennäköisiksi ja teoksia on kaikilla pinnoilla lattiasta kattoon.

– Kun lapset saavat robotin käteensä ja menevät tutkimuksiin päästäkseen planeetalle erilaisiin ympäristöihin, niin tutkimusajat on lyhentyneet, ei tarvitse käyttää huumaavia aineita eikä hiljentää lapsia. Se menee luonnikkaasti ja tehokkuus on yksikössä jopa parantunut, Moisander kertoo.

Perhetalo on maakunnan merkittävin prosenttitaidekohde

Prosenttiperiaatteen mukaisesti Mikkelin sairaalan rakennushankkeen kustannuksista ohjataan prosentti taiteeseen ja viherrakentamiseen. Kaikkiaan taidehankintoihin on rahaa puoli miljoonaa euroa, josta Perhetalon osuus on 350 000 euroa.

Taidetta ostetaan perinteiseen tapaan suorina teoshankintoina ja taidekilpailun kautta. Lisäksi on perustettu taidekollektiivi, johon kuuluvat kuvataiteilijat Tuomo Kukkonen ja Pirita Lautala, maalari-graafikko Kirsimaria Törönen-Ripatti ja kuvanveistäjä Matti Kurkela.

Ryhmän työskentely sai kunnon alkusysäyksen maanantaina, kun he näkivät ensimmäistä kertaa Perhetalon piirustukset.

– Ideaalitilanteessa taiteilijat, arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat keskustelisivat jo ihan ensimetreillä keskenään. Nyt hyppäämme ikäänkuin liikkuvaan junaan, mutta olemme vakuuttuneita kyvystämme suoriutua tehtävästä, Kirsimaria Törönen-Ripatti sanoo.

Perhetalon taiteilijoiksi on valittu Pirita Lautala, Kirsimaria Törönen-Ripatti, Tuomo Kukkonen ja Matti Kurkela.
Perhetalon taiteilijakollektiiviin kuuluvat Pirita Lautala, Kirsimaria Törönen-Ripatti, Tuomo Kukkonen ja Matti Kurkela. Kuva: Riitta Moisander

Kollektiivin työskentelyä ohjaa vahva osallistamisen ajatus. Taiteilijoiden toiveena on päästä keskustelemaan henkilökunnan kanssa Perhetaloon sijoitettavan taiteesta ja kuulla, mihin tiloihin toivotaan esimerkiksi rauhallista tunnelmaa tai missä paikoissa pienten potilaiden ajatukset pitäisi ohjata taiteen avulla muualle.

Taiteilijat ovat 9. syyskuuta saakka tavattavissa Studio Wäkewässä Mikkelin keskustassa, vain muutaman sadan metrin päässä keskussairaalan alueelta.

– Koska työajalla on usein vaikea irtaantua, ajattelimme että näyttelyn aikana pääsee kenties ennen tai jälkeen vuoron käväisemään meitä tapaamassa. Olemme myös valmiita tulemaan henkilökuntaa tapaamaan, sanoo Törönen-Ripatti.

Taiteilijoilla on nyt kysyntää sairaalahankkeissa

Ajatus taiteen hyvinvointia lisäävästä ja parantavasta vaikutuksesta näkyy vahvasti tämänhetken suomalaisessa sairaalarakentamisessa. Prosenttiperiaatetta on sovellettu esimerkiksi Porissa lasten ja naistentalossa, jossa on teoksia 28 taiteilijalta.

Lappeenrantaan nouseva K-sairaala hyödyntää vahvasti muotoiluosaamista ja Hyvinkään sairaalan uudisrakennuksen taideohjelmaa varten haetaan taiteilijoita lokakuun loppuun saakka.

Projektisuunnittelija Hanna Hannus Suomen Taiteilijaseurasta puhuukin taiteesta sairaalarakentamisen trendinä. Hän ei silti muista kuulleensa, että Suomessa olisi aiemmin koottu taiteilijaryhmää vastaamaan prosenttitaiteen osallistavuudesta.

Taidekoordinaattori Riitta Moisanderin mukaan Perhetalon suunnittelussa ja toteutuksessa on tarkoitus testata, miten taiteilijakollektiivin työskentely toimii. Kokemusten perusteella ryhdytään työstämään taidetta keskussairaalan tiloihin rakennettavaan Mielentaloon, jonne kootaan mielenterveys- ja päihdepalvelut.

_Korjaus 7.9.2016 klo 9.10: Perhetalon taidehankintoihin on budjetoitu 350 000 euroa, ei puoli miljoonaa euroa, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. _

Suosittelemme