Jari Tervon Matriarkka-romaanin ensipainoksen määrä Keuruun kirjapainossa on 27 000 kappaletta. Lisää painetaan tarvittaessa. Kirjakauppoihin uutuuksia lähetetään loppuviikosta ja ensi viikon alussa.
Tervon ensimmäinen Otava –romaani Matriarkka on vahva kuvaus inkerinsuomalaisten äärimmäisistä ja vähän kerrotuista koettelemuksista pääasiassa 1900-luvulla. Romaani seuraa tarkasti inkeriläisen suvun vaiheita ja vaellusta. Aikaperspektiiviä Tervo on hakenut tekstiinsä jopa 1200-luvulta ja myös 1600-luvulta.
Radio Suomen Jyväskylän iltapäivälähetyksessä Jari Tervo kertoi tarkemmin muun muassa tulevasta kirjastaan sekä yhteistyöstä pitkäaikaisen kustannustoimittaja Harri Haanpään kanssa.
Otavan Kirjapainon toimitusjohtaja Minna Kakko kertoo Tervon rinnalla kotimaisuuden merkityksestä kustannusalalla ja kirjapainon hyvästä nykyvireestä. Tänä vuonna Keuruulla painetaan 6,5 miljoona kirjaa ja lajissaan paino on jo harvinainen Suomessa.