Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Suomalaispoliitikot: Ruotsi ei menossa Natoon vaan syventää Suomi-yhteistyötä

Eduskunnassa Ruotsin Nato-raportti ei hätkäyttänyt. Pääministeri Juha Sipilän mukaan puolustus- ja turvallisuuspoliittinen Suomi-Ruotsi-yhteistyö syvenee entiseltä pohjalta.

Sotilaita Baltops 2016 tapahtumassa Jurmossa, Suomessa.
Sotilaita Baltops 2016 tapahtumassa Jurmossa, Suomessa. Kuva: Joel Thungren / Försvarsmakten
Pirjo Auvinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen oma Nato-selvitys valmistui  huhtikuussa. Suomen raportissa korostettiin, kuinka mahdollista Nato-jäsenyyttä pitäisi hakea ikään kuin parina Ruotsin kanssa. Ruotsin raportissa ei tällaista kytkyä ole. Se ei kuitenkaan pääministeri Juha Sipilää huolestuta.

– Ei tästä huolissaan pidä olla. Se on totta, että siltä osin nämä itsenäiset selvitykset poikkeavat toisistaan. Mutta se on selvä asia, että toisten tietämättä me emme päätöksiä tee, sen olemme ruotsalaisten kanssa sopineet.

Sipilä kertoi tavanneensa Ruotsin pää- , ulko- ja puolustusministerit vain pari viikkoa sitten ja selkeä tahtotila on, että Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä jatketaan ja syvennetään. Raportti ei Sipilän mukaan tuonut siihen muutosta. Syvenevä yhteistyö ei vielä vaadi mitään juridisia sopimuksia valtiosopimuksista puhumattakaan. 

– Meillä on paljon tekemistä, ennen kuin ollaan niillä rajoilla, mutta minusta tässä olennaista on se, että meillä on olemassa selkeä tiekartta yhteistyön tiivistämisestä ja yhteinen tahtotila edetä sen mukaisesti ja sen on nyt näissä molempien maiden selvityksissä noussut keskeiseksi havainnoksi, Sipilä alleviivaa.

Heinäluoma: Ruotsi saa yhteistyöstä vähemmän

Sosiaalidemokraattien Eero Heinäluoman mukaan uusin asia raportissa on se, että vaikka Suomen ja Ruotsin asema on pitkälti samanlainen, niin raportti kirjaa myös eroja, jotka liittyvät erityisesti keskusteluun mahdollisesta puolustusliitosta. Raportti kysyy, onko Ruotsin etujen mukaista tällainen hyvin syvä puolustusyhteistyö vai ei.

–  Eli tosiasiassa Ruotsi pohtii sitä mitä tämä yhteistyö vaikuttaa suoraan heidän turvallisuuteensa. Kyllähän siellä nähdään se, että ehkä tässä yhteistyössä Suomi on enemmän voittava. Kyllä Ruotsikin voittaa, mutta ei tuo ihan väärä havainto ole, että Suomelle tuo yhteistyö antaa vielä enemmän kuin Ruotsille, ulkoasiainvaliokunnan varajäsen Heinäluoma arvioi.

Kanerva: Pahan päivän pelisäännöt puuttuvat yhä

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Ilkka Kanerva tervehtii ilolla raportin havaintoa, jonka mukaan Suomen ja Ruotsin pitäisi tarkentaa, mitä kriisiajan yhteistyö olisi ja miten se toimisi.

– Olin hyvin iloisesti yllättänyt kun siinä luki että tätä yhteistyötä pitäisi miettiä myös rauhanaikaa pidemmälle eli kriisin ja konfliktin olosuhteisiin. Koska kyllähän tämä yhteistyö rauhanaikana menee mukavasti ja Suomi-Ruotsi -hengessä, ei siinä ole ongelmia. Mutta sen sijaan tässä puhutaan nyt ensi kertaa ruotsalaisten suulla siitä, että jos tulee paha päivä, niin sen varalle pitää nyt myös lähteä tekemään toimenpiteitä ja en voisi olla enempää kuin samaa mieltä tämän mielipiteen kanssa, Kanerva kuvaa.

Suosittelemme