Kansalaistaitona pidetty polttopuun tekeminen ei enää kaikilta luonnistu. Muutto puulämmitteiseen taloon tai lomailu erähenkisessä mökissä voi tuoda puutteen esille.
Pitkään polttopuita tehnyt torniolainen Pekka Aho sanoo aloittelijan tunnistavan siitä, ettei tämä uskalla käyttää tarpeeksi voimaa iskuun, varresta pidellään hennolla otteella ja loukkaantumisen pelossa seistään liian kaukana kohteesta.
Aho keksii nykyihmisellekin useita tilanteita, joissa klapintekotaidoista on hyötyä, jos ei sitten täysin valmiiseen ostopuuhun turvaudu.
– Nykyään omakotitaloihin laitetaan varalämmönlähteeksi esimerkiksi leivinuuneja. Toisaalta pihalla grillikodassa tai savustuspöntössä voi olla tulipesä. Myös retkeillessä saattaa taidot olla tarpeen. Kyllä yllättävän monta sellaista paikkaa on, vaikka kerrostalossa asuisi, Aho tuumaa.
– Monilla laavupaikoilla tai eräkämpillä voi olla puuta tuotuna, mutta niitä ei ole välttämättä poltettavaan kokoon sahattu tai halottu, että kyllä silloin kirveen tai sahan käyttöä pitäisi osata.
Metristä halkoa kansallispuistoon
Aho on viime vuosina vastannut siitä, että Perämeren kansallispuiston kävijöillä on riittänyt puuta poltettavaksi. Tulevan talven varalle mies on tehnyt 50 pinokuutiota metristä polttopuuta – käsipelillä.
Metrinen halko on kuljetuksen kannalta kätevä ja toisaalta se vähän hillitsee kulutustakin. Kun kävijä joutuu itse näkemään halkomisen vaivan, niin puuta tulee käytettyä säästeliäämmin.
– Kansallispuistossa on kyllä käsisahat ja kirveet liitereissä, mutta taitoahan se vaatii. Toisinaan tapaa tilanteita, jossa saunan uunissa on alettu polttaa metristä halkoa toisesta päästä ja työnnetty sisään sitä mukaan, kun se on palanut.