Tatarstanin pääkaupungissa Kazanissa muistellaan mielellään 11 vuoden takaisia tuhatvuotisjuhlallisuuksia.
Tuolloin presidentti Vladimir Putin kutsui kaupunkia Moskovan ja Pietarin jälkeen Venäjän kolmanneksi pääkaupungiksi. Myöhemmin nimityksestä tuli virallinen.
Kaupungin yläpuolelle kohoava valtaisa Kul-Sharifin moskeija ja vieläkin uutuuttaan kiiltävä metro valmistuivat juhliin Moskovan tuella. Suurinvestoinnit vuoden 2013 kesäuniversiadeihin eli niin sanottuihin opiskelijoiden olympialaisiin tekivät Kazanista urheilun kansainvälisen keskuksen.
Nyt valmistaudutaan kahden vuoden päästä koittaviin jalkapallon MM-kisoihin. Uuteen kukoistukseen kunnostetun Kazanin valinta yhdeksi kisakaupungeista oli ilmeinen: Venäjä esittelee mielellään maailmalle postikorttimaisen kaunista kaupunkia, jossa eri kansallisuuksien ja uskontokuntien kerrotaan elävän sovussa.
Näin vakuuttavat myös ohikulkijat vilkkaalla kävelykadulla siistissä ydinkeskustassa.
– Kuulette varmasti kaikilta saman vastauksen. Meillä ei eritellä, kuka on tataari tai venäläinen, vaan me olemme kaikki Tatarstanin asukkaita tai oikeastaan venäläisiä, sanoo venäläinen Tatjana Gumirova.
Hän lisää eläneensä onnellisessa avioliitossa tataarimiehen kanssa jo neljännesvuosisadan.
Putin ei ole Venäjän ainoa presidentti
Todellisuudessa Keski-Venäjällä sijaitsevan Tatarstanin suhde Moskovaan on täynnä jännitteitä.
Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Tatarstan pyrki tosissaan eroon Venäjästä. Itsenäisyyspyrkimykset kulminoituivat vuonna 1992 suvereenisuusjulistukseen, joka perustui kansanäänestyksen tulokseen.
Venäjä vastusti alueen itsenäisyyttä ankarasti. Tilanne olisi voinut luisua verenvuodatukseen, mutta asia ratkaistiin laajalla itsemääräämisoikeudella.
Myöhemmin Tatarstanin itsehallintoa on supistettu, mutta tasavallan asema on edelleen muita Venäjän alueita vahvempi.
Nykyään valtapeli Moskovan ja Kazanin välillä näkyy muun muassa Tatarstanin päämiehen virkanimikkeessä. Tatarstanin johtaja ei ole suostunut muiden aluejohtajien tapaan luopumaan presidentin tittelistä, vaikka Venäjän lainsäädäntö velvoitti siihen tämän vuoden alkuun mennessä.
Niinpä presidentti Vladimir Putin on joutunut taipumaan siihen, ettei ole ainoa presidentti Venäjällä. Kyseessä on symbolinen mutta tärkeä periaatteellinen voitto tataareille.
– Putin tajuaa, että presidentin tittelistä luopuminen synnyttäisi Tatarstanissa jännitteitä. Meitä on painostettu perääntymään monessa asiassa, mutta jossain tulee raja vastaan, sanoo riippumattoman Zavezda povolžja -sanomalehden päätoimittaja Rashit Ahmetov.
Presidentti takaa erityissuhteen
Tatarstanin menestyminen luetaan yleisesti sen päämiehen taitavan tasapainottelun ansioksi. Avainasemassa on luottamuksellinen suhde Venäjän presidenttiin.
Tatarstanin ensimmäinen presidentti Mintimer Šaimjev aloitti erityissuhteen rakentamisen ensin presidentti Boris Jeltsinin ja myöhemmin presidentti Putinin kanssa. Šaimjev nimitti seuraajakseen vuonna 2010 silloisen pääministerin Rustam Minnihanovin, joka on jatkanut edeltäjänsä linjaa suhteessa Moskovaan.
Valtapuolue Yhtenäistä Venäjää edustava presidentti varmistaakin puolueen menestyksen Tatarstanissa ja tekee samalla Tatarstanista yhden valtapuolueen vankimmista tukialueista.
Vuoden 2011 duumanvaaleissa Yhtenäiselle Venäjälle kirjattiin Tatarstanissa noin 78 prosentin kannatus.
Talouskehitystä Moskovan tuella
Tatarstanin erityissuhde Moskovaan näkyy tasavallan taloudessa. Muiden öljyä ja kaasua tuottavien alueiden tapaan suurin osa Tatarstanin verotuloista päätyy Venäjän valtionbudjettiin, mutta rahaa on palautettu avokätisesti takaisin tasavallan käyttöön.
Vielä 2000-luvun alkuvuosina noin kolmannes Tatarstanin tuloista koostui tulonsiirroista Moskovasta. Viime vuonna valtionavustusten osuus oli 14 prosenttia, ja iso osa niistä oli suoria investointitukia. Asiantuntijan mukaan nykytasokin on vauraalle tasavallalle korkea.
Venäjän talouskriisi on tuntunut Tatarstanissa toisia alueita vähemmän
professori Natalia Zubarevitš
Professori Natalia Zubarevitš Moskovan valtionyliopistosta muistuttaa myös Tatarstanissa päämajaansa pitävästä Tatneftistä. Se on käytännössä säilynyt Venäjän ainoana alueellisena öljy- ja kaasuyhtiönä samalla, kun muut paikalliset yhtiöt on jo aikoja sitten fuusioitu valtakunnallisiin öljyjätteihin.
Moskovan erityispanostus ei ole valunut hukkaan. Esimerkiksi Alabugan erityistalousaluetta Tatarstanissa pidetään Venäjän menestyneimpänä.
– Venäjän talouskriisi on tuntunut Tatarstanissa toisia alueita vähemmän. Siellä on pystytty pitämään kiinni jopa turkkilaisista investoinneista Venäjän ja Turkin välirikon aikana, professori Zubrevitš sanoo.
Kulttuuri ja politiikka visusti erillään
Tatarstanin itsenäisyys jäi aikanaan haaveeksi. Nyt näitä haaveita ei saa edes lausua ääneen, kun julkisesta kehottamisesta Venäjän alueellisen yhtenäisyyden hajottamiseen on tullut rangaistava teko.
Virallisesti Tatarstanissa onkin keskitytty kehittämään tataarikulttuuria ja -kieltä ilman poliittisia motiiveja.
– Emme halua kadota vaan säilyttää kielemme, kulttuurimme ja historiamme, sanoo Tataarien maailmankongressin puheenjohtaja Rinat Zakirov ja painottaa, ettei järjestön toiminta ole poliittista.
Monet puhuvat tataarien kulttuurin ja identiteetin uudesta nousukaudesta.
Esimerkiksi tataarinkielinen teatteritaide, kirjallisuus ja lehdistö ovat elinvoimaisia. Samoin monia kansallisia perinteitä ja juhlapäiviä on elvytetty. Myös perusopetuksen kehittämisessä on edistytty, vaikka laajamittainen tataarinkielinen korkeakouluopetus on jäänyt toiveeksi.
Alueen venäläisväestön keskuudessa tataarikulttuurin voimistuminen herättää myös närää. Moni esimerkiksi kysyy, miksi tataarikielen opiskelu on kouluissa kaikille pakollista.
– Rehellisesti sanottuna venäläinen kulttuuri on nyt hieman työnnetty syrjään, kommentoi Tatjana Leonidovna Kazanin keskustan kävelykadulla.
Tataarit sen sijaan ovat pelkästään ylpeitä kansallisen kulttuurinsa elpymisestä. Vaikka työtä on vielä paljon, monen mielestä jo tähänastinen kehitys näkyy identiteetin ja omanarvontunnon vahvistumisena.
Niinpä Venäjän suomalais-ugrilaiset kansat ja monet muutkin alueet kadehtivat Tatarstania siitä, kuinka se on saanut puskettua läpi kansallista kulttuuriaan Moskovan valvovan silmän alla.
