Mikä yhdistää Kalevankatuja ja Väinämöisenteitä sekä yrityksiä, kuten Lemminkäinen, Sampo ja Pohjola? Tietysti Kalevala. Se on malliesimerkki klassikkoteoksesta, joka on painanut leimansa kaikkialle.
Klassikolle onkin tyypillistä, että se tunnetaan, vaikka suurin osa ei olisi koskaan sitä lukenut.
– Tämä paradoksi liittyy klassikon käsitteeseen. Se on niin tunnettu ja yleisesti arvostettu teos, että siitä on jälkiä joka puolella meidän kulttuurissamme, kuvailee Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professori Jyrki Nummi.
Klassikkokirjan tuntee siis lukemattakin.
Klassikko on ensiluokkainen
Miten muuten klassikkoa määritellään? Siihen vastaa kirjallisuuden tutkimus. Vaikka arkikielessä klassikoksi saatetaan nimittää vaikkapa pari vuotta vanhaa kirjaa, virallinen määritelmä vaatii teokselta pitempää arvostusta.
– Klassikko on pitkäaikaisesti arvostettu, käytössä ollut ja luettu kirjallinen teos, Nummi tiivistää.
Lisäksi klassikoista on tehty runsaasti tutkimusta, sitä käytetään opetuksessa ja sitä voi kutsua mallikelpoiseksi. Klassikko on laadukas kirja, jota voi jäljitellä – ensiluokkainen.
Klassikko voi myös olla teos, joka on kirjallisuushistoriallisesti merkittävä, vaikkei se muuten kovin laadukas olisikaan. Usein nämä ominaisuudet kuitenkin klassikossa yhdistyvät.