Tutkijat kertoivat perjantaina, että maailman tulisi varautua maailmanlaajuiseen zikaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Brasilialaiset ja britannialaiset tutkijat ovat löytäneet lisätodisteita siitä, että pienipäisyyttä aiheuttaa nimenomaan zikavirus.
Tutkijat suosittelevat, että maissa, joista zikavirusta on löydetty ja maihin, joihin sen uskotaan leviävän, varaudutaan pienipäisyyden lisääntymiseen. Tutkimustulokset julkaistiin lääketieteellisessä The Lancet Infectious Diseases-julkaisussa.
Toistaiseksi zikavirukseen on sairastunut runsaat 1,5 miljoonaa ihmistä. Erityisesti se on vaarallinen raskaana oleville naisille. Zikavirus siirtyy helposti sikiölle. Tartunta aiheuttaa pienipäisyyttä sekä keskushermoston kehityshäiriöitä. Zikaviruksen pelätään lisäävän kehityshäiriöitä sikiöillä. Joitakin aikuisia on kuollut tartuntaan.
Zikavirusta vastaan on kehitteillä rokote, jonka kokeilu aloitettiin Yhdysvalloissa heinäkuun lopulla. Virusta levittää Aedes-sukuun kuuluva hyttynen, jota ei tavata Suomessa.
Zikavirus löydettiin Ugandasta 1940-luvun lopulla. Vuodesta 2015 se on levinnyt latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa.