Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Euroopan kokoelmajoukkue yllätti USA:n - "Tämä tarjoaa meille hauskan turnauksen"

Yhdysvaltojen World Cup käynnistyi yllätystappiolla Euroopan joukkuetta vastaan. Kokenut ryhmä kesti jenkkien paineen kevyesti.

Euroopan joukkueen Tobias Rieder, Leon Draisaitl ja Nino Niederreiter.
Kuva: AOP
Jaakko Parkkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhteensä kahdeksan eri kansallisuuden Euroopan joukkue näytti jääkiekon World Cupin avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan, että joukkueella ei ole ongelmia niistää muilta mailta pisteitä. Kokenut ryhmä näpäytti John Tortorellan suojatteja viemällä pelin lukemin 3-0.

Tortorellan miehistö ei saanut odotettua hurrikaania aikaan Euroopan joukkueen päädyssä, vaan konkarit syöttelivät rauhassa ja ottivat pelin virtauksen haltuunsa. Avausmaalia edelsi näyttävä peli: USA:n prässi purettiin kahdella syötöllä ja Frans Nielsen kiiti jo Marian Gaborikin kanssa kohti toista päätyä. Tanskalaisen passi oli nautinnollinen ja Gaborik pääsi puttamaan kiekon käytännössä tyhjiin.

Yhdysvaltalaiset eivät löytäneet lääkkeitä, vaan toisessa erässä Leon Dreisaitl pääsi kahdestaan läpi Nino Niederreiterin kanssa ja vei lukemat 2-0:aan. Tilannetta edelsi Patrick Kanen kiekonmenetys hyökkäysinisellä.

Loppulukemat ohjasi sisään Pierre-Edouard Bellemare Jannik Hansenin laukauksesta.

- Tiesimme mihin pystymme. Ulkoapäin meidät leimattiin altavastaajiksi ja ymmärrämme sen, mutta meillä on todella hyviä pelaajia ja paljon kokemusta joukkueessamme, Leon Draisaitl kommentoi NHL:n verkkosivuille.

- Mielestäni tämä voitto tarjoaa meille hauskan turnauksen ja haluamme vain elää hetkessä. Edessämme on kova haaste, emme ole vielä saavuttaneet mitään, päävalmentaja Ralph Kruger totesi.

USA:n vastus vain kovenee, sillä seuraavaksi vastaan tulee Tshekkejä 6-0 pöllyttänyt Kanada.

Suosittelemme