Sisäministeri Paula Risikko (kok.) pitää hyvin vakavana tapausta, jossa nuorehko mies kuoli, kun hänet oli pahoinpidelty uusnatsistisen Vastarintaliikkeen mielenilmauksessa Helsingissä.
Risikko sanoo, että väkivaltaisten äärijärjestöjen toiminnan laillisuus arvioidaan uudelleen. Risikon mukaan lakien muuttamista pohdittiin viimeksi sen jälkeen, kun kolme miestä tunkeutui tammikuussa 2013 Jyväskylän kaupunginkirjastossa äärioikeistoa käsittelevään keskustelutilaisuuteen. Se päättyi puukotukseen.
– Aikoinaan kun Jyväskylässä tapahtui kirjastossa väkivallanteko, oli arvioitu, että lakien muuttamisella asia ei ratkea. Aion kuitenkin laittaa asian uudelleen tarkasteltavaksi, Risikko sanoi sunnuntaina.
Risikko ei halunnut arvioida, oliko Jyväskylän tapauksen jälkeen tehty johtopäätös virheellinen.
Myös runsas vuosi sitten useat kärkipoliitikot vaativat Vastarintaliikkeen laillisuuden arviointia, kun joukko uusnatseja hyökkäsi ulkopuolisten kimppuun Jyväskylässä liikkeen väkivaltaisessa mielenilmauksessa.
Poliisia arvosteltu äärioikeiston vähättelystä
Etelä-Suomen vasemmistonuoret syyttivät sunnuntaina, että poliisi vähättelee väkivaltaisen äärioikeiston uhkaa. Risikko kiistää, että virkavalta suhtautuisi äärioikeistoon liian kevyesti.
– Mielestäni ei missään nimessä, hän sanoo.
Risikko muistutti, että poliisi ei saa etukäteen tietoa kaikista mielenilmauksista.
– Siksi on hurjan tärkeää, että meillä on myös nettipoliisit, jotka seuraavat kirjoittelua netissä.
Risikko sanoo, että hän aikoo kiinnittää syksyn aikana huomiota myös siihen, tukeeko lainsäädäntö riittävästi nettipoliisien toimintaa, jotta he saisivat tietoja ja pystyisivät puuttumaan uhkiin riittävän ajoissa.
– Olen saanut nettipoliiseilta viestiä, että lainsäädäntö kannattaisi tarkistaa, hän sanoo.
Risikko ei halunnut kertoa vielä tarkemmin, millaisia muutoksia lakiin tarvittaisiin.