Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Poliisiylijohtaja: Järjestöjen väkivaltainen käytös saatava loppumaan

Poliisiylijohtaja kommentoi Suomen tilannetta viitaten Helsingissä mielenilmauksen yhteydessä tapahtuneeseen nuoren miehen kuolemaan.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Kuva: Jarno Kuusinen / AOP
Tiina Salumäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vaatii, että järjestöjen väkivaltainen käytös pitää saada loppumaan. Kolehmainen näkee toiminnan mahdollisessa kieltämisessä kuitenkin ongelmia.

– Yleensähän nämä järjestöt eivät sinänsä piittaa yhdistystoimintaan liittyvästä lainsäädännöstä. Vaikka tämmöinen järjestö lakkautettaisiinkin, niin sen toiminnan jatkaminen varmasti onkin mahdollista.

Viikko sitten lauantaina Helsingin Asema-aukiolla pahoinpidelty nuori mies kuoli perjantaina Meilahden sairaalassa Helsingissä. Kansallinen vastarintaliike kokoontui aseman nurkilla iltapäivällä lauantaina. Poliisi ei ole vahvistanut Vastarintaliikkeen mahdollista osuutta asiaan.

Poliisi tutkii lauantain tapahtumia, eikä ole myöskään ottanut kantaa pahoinpitelyn epäiltyihin tekijöihin. Poliisi ei vahvista myöskään sitä, johtuiko miehen kuolema pahoinpitelystä.

Kolehmaisen mukaan poliisi puuttuu ja on jo puuttunut entistä aktiivisemmin järjestöjen toimintaan.

– Se väkivaltainen käytös on saatava loppumaan. Väkivalla uhkailu kuuluu myöskin tähän. Olennaisen tärkeää on, että lainvastaiseen toimintaan puututaan.

Kolehmainen sanoo, että on hyvä myös pohtia lainsäädännön ajankohtaisuutta.

Suosittelemme