1. Uusnatsien tavoite: Pohjoismainen kansallissosialistinen tasavalta
Suomen Vastarintaliike (SVL) on avoimen kansallissosialistinen eli uusnatsistinen ja rasistinen liike.
SVL:n päätavoitteita on pohjoismaisen, kansallissosialistisen tasavallan perustaminen. Kantavia ajatuksia on ylivertaisen ”pohjoisen rodun” suojeleminen vastustamalla maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja ”rotujen sekoittumista”.
SVL on 30-luvun natsien tapaan myös homoseksuaalisuutta ja juutalaisuutta vastustava liike. Tämän päivän uusnatsit pitävät yhtä lailla vihollisenaan myös islamia ja "suvakkeja". Jälkimmäisten katsotaan edistävän suomalaisen rodun alasajoa, koska he sallivat "maahantunkeutujien" muuton Suomeen.
2. Liikkeen juuret ja johto Ruotsissa
Vuonna 2008 perustettu Suomen Vastarintaliike on Ruotsin vastarintaliikkeen – Svenska motståndsrörelsenin – suomalainen siipi. Suomen haaraa myös johdetaan Ruotsista. Liikkeiden jäsenet vierailevat ahkerasti toistensa tapahtumissa.
Ruotsin vastarintaliikeen perusti vuonna 1997 tuomittu väkivaltarikollinen Klas Lund. Ruotsin vastarintaliikkeen juuret taas ovat Valkoisessa arjalaisessa vastarintaliikkeessä, joka 90-luvun alussa jakautui vastarintaliikkeeseen ja Ruotsidemokraatit-puolueeseen.
Tänä päivänä Vastarintaliike toimii kaikissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta.
3. Ei mitään pasifisteja – "Voimme voittaa vain fyysisen taistelun kautta"
SVL:n ja sen Ruotsin-haaran jäsenet ovat syyllistyneet rikoksiin ennen ja jälkeen uusnatsiliikkeeseen liittymistään. Tavallisesti rikos on uusnatseja protestoivan sivullisen hakkaaminen tai kansanryhmää vastaan kiihottaminen.
SVL tuli suomalaisten yleisön laajempaan tietoisuuteen Jyväskylän kirjastopuukotuksen myötä vuonna 2013. Kaupunginkirjastossa pidettävään Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen tunkeutui kolme miestä, jotka kävivät tapahtuman järjestäjien kimppuun. Puukotuksesta 1,5 vuoden ehdollisen tuomion saanut kolmikon jäsen on Vastarintaliikkeen aktiivijäsen.
Kesällä 2015 SVL:n jäsenet järjestivät Jyväskylässa mielenosoituksen, joka yltyi mellakaksi. SVL:n jäsenet pahoinpitelivät sivullisia ja estivät poliisin väliintuloa. Mellakka kirvoitti muun muassa vaatimuksia SVL:n kaltaisen rasistisen liikkeen kieltämisestä. Syyskuussa Helsingin Asema-aukiolla kuolemaan johtaneen välikohtauksen myötä samoja vaatimuksia esitetään jälleen kerran uudestaan.
SVL ei omien sanojensakaan mukaan usko aseettomaan vastarintaan. Liikkeen aktivistioppaan mukaan "Vastarintaliike ei ole pasifistinen. Olemme tietoisia siitä, että voimme voittaa vain fyysisen taistelun kautta."
Helsingin Sanomien mukaan SVL palkitsee aktivistejaan oman pisteytysjärjestelmänsä mukaan. Suurimman mahdollisen pistemäärän saa, kun joutuu poliisin kiinniottamaksi.
4. Uusnatsit "köyhien suomalaisten asialla"
90-luvun rasistisiin "skineihin" verrattuna Vastarintaliike on järjestäytynyt ja sen propagandakone hyvin öljytty. SVL ei ainakaan Suomessa toistaiseksi halua perustaa puoluetta, mutta se pyrkii kasvattamaan kannatustaan ja haalimaan uusia jäseniä aktiivisen mediakampanjan keinoin.
Suuren suosion tavoitteluun väkivaltainen imago istuu huonosti. SVL pyrkiikin valkopesemään julkikuvaansa esimerkiksi jakamalla köyhille ruokaa ja vaatteita oman Suomalaisapu-merkkinsä kautta.
SVL järjestää säännöllisesti liikunnallista toimintaa, kuten kamppailulajien harrastamista ja metsässä samoilua. SVL myös vaalii kansallisromanttista suhdetta Suomen luontoon ja esiintyy materiaalissaan luonnonsuojelun puolestapuhujana. SVL myös kehottaa jäseniään olemaan käyttämästä huumausaineita.
SVL ohjeistaa jäseniään käyttäytymään kohteliaasti kansaa torilla tavatessaan. Tilanne on luonnollisesti toinen, jos vastapuoli edustaa ”väärää mielipidettä”, kuten antifasismia.
5. Uusnatsien sanomaa levittää muun muassa MV-lehti
SVL on 60–70 jäsenen kokoaan näkyvämpi liike. SVL esimerkiksi partioi kaduilla, heiluttaa lippujaan toreilla, liimaa logotarrojaan julkisiin paikkoihin ja levittää propagandaansa ihmisten postilaatikkoihin.
Aktivismistaan SVL raportoi ahkerasti sosiaalisen median kautta. SVL esimerkiksi tuottaa säännöllisesti teknisesti laadukkaita nettivideoita. SVL pyörittää myös Riimuradio-nimistä nettiradiota, jossa haastatellaan säännöllisesti suomalaisia ja ulkomaalaisia uusnatseja.
SVL levittää sanomaansa myös muiden viestimien avulla. Vastarintaliikkeen "taisteluraportteja" ja tiedotteita julkaisevat säännöllisesti MV-lehti, Magneettimedia sekä lukuisat maahanmuuttovastaiset blogit. Näiden avulla uusnatsien viljelemä sanasto ja ideologia siivilöityy varsinaisia uusnatsipiirejä laajempaan tietoisuuteen.
6. Soldiers of Odin ei ole yhtä kuin Vastarintaliike, mutta tukea piisaa
Vastarintaliike pyrkii hyödyntämään maahanmuuton ja turvapaikanhakijatilanteen synnyttämää maahanmuuttovastaista ilmapiiriä. Sen maahanmuuttovastainen propaganda on löytänyt kuuntelijoita ainakin Soldiers of Odinin riveistä, joka esimerkiksi jakaa uusnatsien tiedotteita Facebooksivujensa kautta.
Soldiers of Odinin perustaja Mika Ranta on SVL:n jäsen ja siten kansallissosialisti itsekin. Uusnatsisympatiat ovat S.O.O:n jäsenten keskuudessa ilmeisiä, vaikka jäsenten suhtautuminen uusnatseihin ei yksimieleisen myönteistä olekaan.
Joillakin SVL:n jäsenillä on myös yhteyksiä itseään kansallismieliseksi kutsuvan Suomen Sisun jäseniin. Kesäkuussa 2015 ihmeteltiin, miksi Sisun puheenjohtaja Olli Immonen (ps.) poseerasi SVL:n jäsenien kanssa Eugen Schaumannin muistotilaisuudessa. Immonen selitti yhteiskuvasta noussutta kohua sillä, että tilaisuus oli kaikille avoin.
7. Pieni, kasvua hakeva liike
SVL haalii aktiivisesti uusia jäseniä. Sen jäsenmäärä on muutamassa vuodessa lähes tuplaantunut, mutta suuresta ryhmästä ei voida puhua. Tällä hetkellä sillä on Suomessa 60–70 aktivistia, jäsentä ja tukijäsentä.
Jäsenet rahoittavat SVL:n toimintaa aktiivisuutensa mukaan. Tukijäsenen kuukausipanostus on 5 €/kk, aktivistin 20 €/kk. SVL:n nettikaupan tuotto oli 2012 noin 8 000 €.
Lue lisää SVL:n toiminnasta Ylen MOT:n tutkivasta jutusta sekä entisen uusnatsijohtajan Esa Holapan haastattelusta.
Korjaus 20.9.2016 kello 9.55: Kohta 3: Vain puukotuksesta tuomion saanut on Vastarintaliikkeen aktiivijäsen.