Valkoinen vene lipuu hiljaa laituriin. Mies kiinnittää sen kahdella köydellä, heittää kauppakassin pois veneestä ja hypähtää ketterästi laiturille. Takana on viikoittainen matka kauppaan Klamilaan.
– Yhden kermapurkin takia ei viitsi lähteä, kun on toistakymmentä kilometriä matkaa. Ei tule heräteostoksia kovin sakeasti, Raimo Kettunen myhäilee.
Haminan edustalla sijaitseva Tammio on kuin maalaus. Tulijaa tervehtivät punaiset venevajat, keltaiset päärakennukset ja useat laiturit. Ne kertovat vanhan kalastajakylän historiaa.
Lyhyen kävelymatkan päässä on Topin Ville, Kettusen koti. Mies muutti vanhaan sukutaloon 1990-luvun alussa.
– Viranomaiset eivät hyväksyneet muuttoilmoitusta, kun osoitteessa ei kuulemma ollut taloa. Sanoin kohteliaasti, että ”kuule tyttö, pyyhi sie vaa pyllyä sillä paperilla, en mie sillä mitään tee.” Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Topin Villen pihalla on vanha sininen traktori. Se on kerran ajanut Kettusen yli. Traktori jäi mäkeen odottamaan kuljettajaa vaihde päällä, kun mies lähti siirtämään ämpäriä pois tieltä.
– Startti oli rikki ja menin käynnistämään traktoria ulkopuolelta. Startatessa mie en enää muistanut, että siinä on vaihde päällä. Traktorin takapyörä oli hyvin joutuisasti jalan päällä.
Lääkäri katsoi mustelmia ja sanoi, että kyllä siulla on hyvät kuviot renkaassa.
Raimo Kettunen
Kettuselta katkesi onnettomuudessa kaksi häpyluuta. Traktorin rengas jätti pahat jäljet.
– Lääkäri katsoi mustelmia ja sanoi, että kyllä siulla on hyvät kuviot renkaassa.
Myöhemmin lääkäri kirjoitti sairauskertomukseen, että potilas jää liikuntavammaiseksi.
– Sisuunnuin ja rupesin polkemaan kuntopyörää. Viisi tuntia päivässä, kahden kuukauden ajan.
Nyt Kettusen kävelystä ei edes huomaa, että mies olisi ollut onnettomuudessa.
Topin Ville on rakennettu vuonna 1864. Pelkästään taloon pääseminen vaatii toimivat jalat. Muutama rappunen johtaa ulko-ovelle, jonka takaa löytyy lisää puisia rappusia.
Suomen syrjäseuduilla asuu yli 16 000 Raimo Kettusen ikätoveria ilman peseytymistiloja tai keskuslämmitystä, lisäksi esteetön kulkeminen on monessa paikassa ongelma. Kettusella peseytymistilat löytyvät pihasaunasta ja lämmitys hoituu puilla. Virran tietokoneeseen, televisioon ja puhelimeen antavat kolme aggregaattia. Mies ei haikaile nykyaikaisen asumisen perään.
– Tykkään luonnosta, se on osa miua ja luontoa voin seurata aitiopaikalta. Kalaa tulee syötyä paljon, ja onhan kalastus huomattavasti helpompaa meren lähellä.
Miehen talo sijaitsee kahdensadan metrin päässä merestä. Sen kauempana vedestä hän ei ole koskaan asunut.
Kettunen oli kymmenisen vuotta Tammion ainoa ympärivuotinen asukas. Nyt heitä on kolme. Talvella saareen pyrkijöiden määrä vähenee huomattavasti.
Jos meri on jäätynyt, Kettunen painelee mantereelle kauppaan ja postia hakemaan jäätietä pitkin moottorikelkalla. Kelirikkoaikana kulkuvälineenä toimii hydrokopteri, joka liikkuu niin lumessa, jäällä kuin vedessäkin.
– Kyllä miun mielenterveyttä ovat epäilleet muutkin kuin mie ite. Keväisin täytyy muistaa, että ihan joka tolpalla ei voi jalkaa nostaa, joku saattaa nähdä. Täällä on hemmetin hyvä asua talvella, kukaan ei ole näkemässä.
Kettunen ei tunne oloaan yksinäiseksi. Tutkimusten mukaan yksinäisyys onkin, ehkä hieman yllättäen, harvinaista syrjäseuduilla. Yleisintä se on kaupungeissa.
Talon sisällä vanha, ainakin 200-vuotias kello, lyö tasaista tahtia. Kesälomaansa Tammiossa viettävä tytär Merja hääräilee kaasuhellan ääressä ja kokkaa lounasta.
Perunat, tomaatit, kesäkurpitsat ja sipulit on noudettu lounaspöytään omalta kasvimaalta Topin Villen edustalta.
Lounaan kyytipojaksi Raimo Kettunen kaataa itselleen lasillisen chileläistä punaviiniä. Viiniä mies juo silloin tällöin, muttei koskaan humalaan asti. Merja-tytär on nähnyt isänsä humalassa vain kerran.
– Kylän väen kanssa saattaa joskus mennä toinenkin lasillinen, Kettunen hymyilee.
Mie lähden täältä saappaat jalassa. Ja kyllä mie veikkaan et miut viedään täältä pois jalat edellä.
Raimo Kettunen
Lapsia Raimo Kettusella on kolme ja lastenlapsia seitsemän. Lastenlastenlapsiakin on siunaantunut kaksi. Kerran viikossa joku lähisukulaisista tulee kylään.
Viikonloppuna saareen kokoontuvat suvun serkukset. Ex-vaimo on jo tullut laittamaan paikkoja kuntoon, nuoriso-osasto saapuu huomenna.
Topin Villen ovet käyvät, ihmisiä tulee ja menee, mutta yksi pysyy.
– Mie lähden täältä saappaat jalassa. Ja kyllä mie veikkaan et miut viedään täältä pois jalat edellä.
Lähteminen ei ole ollut kaukana.
Eräänä joulukuisena aamuna Raimo Kettunen heräsi kammarin lattialta. Mies oli pudonnut sängystä. Kädet ja jalat eivät liikkuneet normaalisti.
– Kun mihinkään ei koskenut, rupesin epäilemään, että olen varmaan kuollut. Katselin ympärille, että tutun näköistä täällä on. Keinuttelin itseni kammarista hellan ääreen ja keittelin kahvit.
Muutaman metrin matka kesti kaksi tuntia. Pöydän nurkalla oli muki. Kettunen ojensi kätensä tarttuakseen siihen.
– Käsi ei pysähtynyt. Katsoin kun käsi työnsi kupin lattialle. Silloin tajusin, että tässä on jotain vakavampaa. Seuraavan kupillisen join pillillä, etten ainakaan pudottanut mukia.
Tekstiviestin naputtaminen pojalle vei kaksikymmentä minuuttia. Siinä luki: ”Ääni on mennyt, mut muute oon kunnos.”
– Pelkäsin, että jos en soita mihinkään, merivartijat tulee hakemaan. Enkä välttämättä ollut siinä kunnossa, että merivartijoita tarvitsin. Johan mie parin päivän päästä pystyin konttaamaan.
Kaksi kuukautta Kettunen sinnitteli talvisessa Tammiossa, ja vasta helmikuun lopussa pääsi lääkäriin. Tutulle henkilääkärille, joka on hoitanut miestä 40 vuotta.
Pelkäsin, että merivartijat tulee hakemaan. Enkä välttämättä ollut siinä kunnossa, että merivartijoita tarvitsin.
Raimo Kettunen
Selvisi, että miehellä oli ollut aivoinfarkti ja sitä seurannut osittainen halvaus.
– Lääkäri haukkui miut pataluhaksi, kun en ollut aikaisemmin mennyt vastaanotolle. Ei uskonut, että mie en päässyt. Oli vähän huono jää, ja kuntokin mikä oli, niin enhän mie uskaltanut lähteä, Kettunen perustelee.
Mies toipui, mutta aivoinfarkti vei puheesta karjalan murteen.
– Olen opetellut tavallista, paikallista suomea. Jos keskityn, ni kylhä mie teil ossaan haastaa viel niinku ennekii, mutta ei se ole jokapäiväistä puhetta enää.
Vuosien ajan Kettunen on tottunut elämään myös syövän kanssa.
– Iltarukous kuuluu, että ”voisit viedä halut, kun veit kyvynkin”.
Lääkäri on sanonut, että hitaasti etenevä syöpä ei miestä tapa.
– Kumpaahan se tarkoitti: olenko mie niin lyhytikäinen vai onko se syöpä niin hidas, nauraa Kettunen.
Topin Villen edustalla on mökötupa. Hieman keskeneräinen rakennus on noussut tänä kesänä vanhan navetan paikalle.
– Jos mie suutun itseeni, niin menen sinne mököttämään niin kuin Karjalassa yleensä tehtiin. Se on lämmitettävä, että talvellakin voin suuttua itseeni, Kettunen kertoo pilke silmäkulmassaan.
Hän on rakentanut sen omin käsin.
– Rahaa on käytetty mahdollisimman vähän. Kaikki tarpeet on höylätty ite ja kaikki koristeet sun muut on tehty ite.
Sen verran on hommia, että ainakaan neljään vuoteen ei huoli riippumattoa ostaa.
Raimo Kettunen
Sairaudet eivät miestä muserra, sillä mökötuvan lisäksi miehellä on useampi rakennusprojekti käynnissä. Lääkärille Kettunen on sanonut jäävänsä eläkkeelle, kun täyttää 80 vuotta.
– Totta kai sie eläkkeelle voit jäädä, mut älä töitä lopeta, lääkäri määräsi. Sen verran on hommia, että ainakaan neljään vuoteen ei huoli riippumattoa ostaa.
Erakoksi Kettusta on kutsuttu, mutta hän ei allekirjoita väitettä. Tammio oli aluksi pakopaikka sen jälkeen, kun sukellusyrittäjänä toiminut mies joutui lääkärin määräyksestä lopettamaan työnsä.
Lopulta hän muutti Tammioon ja jäi sille tielle.
– Ensimmäisen vuoden tuntui hyvältä olla itsekseen hiljaisuudessa. Sitten hommasin radion, puhelimen ja television.
Kesäisin, kun Tammio täyttyy kesävieraista, karkaa Kettunen mökille. Topin Ville on miehen kaupunkiasunto, mökki sijaitsee lähimmässä saaressa Tammiosta etelään.
– Pitäähän se mökki olla. Köyhänähän ne pitää, jos ei mökille voi lähteä.
Raimo Kettunen on Tammion sielu. Saarelaiset tuntevat miehen Ramina, jolta löytyy tietoa ja apua saareen liittyvissä asioissa.
70-vuotissyntymäpäivillä trubaduuri esitti miehelle Juha Vainion sanoittaman ja säveltämän kappaleen, joka iski suoraan saarelaisen sydämeen. Kyyneleet nousivat miehen silmiin.
”Ääretön aava on ympärilläin,
ymmärrän viimeinkin sydämessäin:
Kaikki muu turhaa ois,
kunhan olla vain vois
synnyinsaarensa arvoinen.”
– On sitä ainakii yritetty. Saari on aina ottanut jalan vastaan ja joskus jotain pientä kuoppaa ilkeyttään tehnyt. Mutta hyvin on yhdessä pärjätty. Täällä on hyvä olla.