Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Eläköityneiden työntekijöiden ilmaiset uintikerrat poistumassa Porissa

Vuonna 1974 tehdyn sopimuksen perusteella vapaa-aikatoimen eläkeläisillä on ollut mahdollisuus päästä ilmaiseksi uimaan ja osaan liikuntatapahtumista

Porin uimahalli
Kuva: Tellu Rosenqvist / Yle
Antti Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Porin vapaa-aikavirasto aikoo poistaa viraston eläkeläisille tarjotut uintiedut ja ilmaisen pääsyn liikuntatapahtumiin.

Aikaisemman liikuntaviraston, nuorisotoimiston ja myöhemmin vapaa-aikaviraston eläköityneillä työntekijöillä on ollut oikeus käydä ilmaiseksi uimahallissa ja osassa liikuntatapahtumista, jos eläkeläiset ovat olleet kaupungin palveluksessa yli 15 vuotta.

Sopimus edusta on tehty työntekijöiden ja työnantajien välillä vuonna 1974. Vapaa-aikalautakunnalle esitetään, että etu poistuu marraskuun alussa.

"Ei tasapuolista"

Porin kaupunki on nyt käynyt läpi henkilöstölle annettuja etuisuuksia. Kaupungin henkilöstöosasto ja vapaa-aikaviraston johtaja Kimmo Rinne arvioivat, että kaupungin palveluksesta eläköityneille ei ole enää syytä antaa erityisiä etuja.

Kimmo Rinteen mielestä poistettava etuus ei ole perusteltu kaupunkilaisten ja henkilöstön tasapuolisen kohtelun kannalta.

Vuonna 2015 eläke-edun haltijat kävivät liikuntapaikoissa ilmaiseksi 421 kertaa.

Porin kaupunki on etsinyt merkittäviä säästöjä. Aiemmin kaupunki on poistanut muun muassa eläkeläisille tarjotut hautausavustukset. Tänä vuonna henkilökuntaa lomautetaan loppuvuonna kolmen viikon ajaksi.

Suosittelemme