Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Omasta mielestään Trump voitti, mielipidemittausten mukaan ei – video

Yle Uutiset oli paikalla, kun Trump astui median eteen vaaliväittelyn jälkeen.

Vaimonsa Melanien kanssa vaaliväittelystä poistunut Donald Trump arvioi, että keskustelu sujui hänen osaltaan hyvin.
Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump asteli vaaliväittelyn jälkeen itsevarmana median eteen. Paikalla oli myös Yle Uutiset.

– Mielestäni me voitimme. Ilta oli todella hieno. Kaikki mielipidemittausten käyrät osoittavat ylös päin, Trump julisti.

Mittaukset eivät tue Trumpin väitettä. Uutiskanava CNN:n ja mielipidemittausyhtiö ORC:n mukaan 62 prosenttia katsojista pitää demokraattien Hillary Clintonia voittajana.

Vain 27 prosenttia on sitä mieltä, että republikaanien Trump pärjäsi paremmin.

Suosittelemme