Hyppää sisältöön

350 päivää rintamalla, loppuelämä sodassa – sotilaiden lapsistakin tuli traumaattisia sodan takia

Suomalaiset sotilaat lähtivät puolustamaan rauhaa, mutta sodasta palattuaan toivat sodan kotiinkin.

Isä Paavo Laukkanen kertoi tyttärelleen Siskolle tositarinoita rintamalta. Kuva: Filmimaa

Elokuvaohjaaja Timo Korhosen isä meni 1939 armeijaan ja sieltä myöhemmin rintamalle. Korhosen äiti työskenteli sotasairaalassa. Rintamajuttuja enemmän kotona puhuttiin sotasairaalan elämästä.

– Äiti kertoi, millaista oli kantaa ensimmäistä kertaa amputoitua jalkaa polttouuniin voipaperissa, Korhonen kertoo.

Ville Kivimäen Tieto-Finlandian voittanut kirja Murtuneet mielet oli impulssi, joka sai Timo Korhosen tutkimaan aihetta ja etsimään tarinoita sodan murtamista ihmisistä. Syntyi elokuva Sodan murtamat, joka pyörii nyt teattereissa.

He kertoivat, millaista oli kantaa ensimmäistä kertaa amputoitua jalkaa polttouuniin voipaperissa.

Timo Korhonen

Korhosen miehestä traumoja pitäisi käsitellä, sillä niin moni suomalainen kärsii niistä edelleen.

– Toivon, että katsojat ymmärtävät, että heidän isänsä ei ollut ainoa, joka järkyttyi sodasta, ja että pahoista kokemuksista on selvitty, Korhonen sanoo.

Myös vieraille sotajuttuja

Elokuvassa kahdeksan ihmistä kertoo traumoistaan, joita vanhempien sotamenneisyys jätti.

Lahtelainen lastentarhanopettaja Sisko Laukkanen ihmetteli nähdessään lehti-ilmoituksen, jossa etsittiin ihmisiä kertomaan sotatraumoista. Oli ihmeellistä, että joku halusi oikeasti kuulla traumoista. Timo Korhonen valitsi kertojat sillä perusteella, että he olivat selvinneet kovista kokemuksista.

Laukkasta painoi syyllisyys, ettei hän ollut ymmärtänyt isäänsä Paavoa hänen eläessään.

Elin koko lapsuuteni sodan varjossa, koska isä oli jäänyt sotaan.

Sisko Laukkanen

– Elokuvaprosessin aikana armollisuus itseäni kohtaan on lisääntynyt. Kun synnyin, sodan loppumisesta oli kymmenen vuotta. Silti elin koko lapsuuteni sodan varjossa, koska isä oli jäänyt sotaan, Laukkanen kertoo.

Laukkasen isä palveli 350 päivää sodassa, minkä jälkeen hänet vapautettiin täysin palvelleena. Isä kertoi sotajuttuja koko ajan, haluttiinpa niitä tai ei. Välillä kotona oli todella piinaavaa, sillä aina kun joku tuli kylään, sotajuttuja kerrottiin heillekin.

Väkivallan uhka johti koko iän kestävään pelkoon

Ainoastaan sotajuttujen kertominen ei järkyttänyt lapsia.  Jossain vaiheessa isä oli muuttunut tosi hermostuneeksi ja räjähdysalttiiksi. Kotona saattoi alkaa äkkiä hirveä riehuminen ilman isoa syytä.

– Isä ei koskaan käyttänyt alkoholia, mikä oli meille iso pelastus. Isä ei varsinaisesti käynyt kiinni meihin. Silti siskoni pelkäsivät fyysistä väkivaltaa, Laukkanen sanoo.

Isä ei varsinaisesti käynyt kiinni meihin. Silti siskoni pelkäsivät fyysistä väkivaltaa.

Sisko Laukkanen

Yhä edelleen Laukkanen pelkää olla yksin illalla ja yöllä kotona . Hän arvelee tunteen johtuvan lapsuuden traumoista ja väkivallan uhasta.

Isän sota ja riehumiskohtaukset loppuivat vasta kun hän kuoli 75-vuotiaana. Vasta lapsikatraan nuorimman veljen teko paransi välejä lapsiin. Veli kirjoitti isälle kirjeen, kun isä oli ollut sairaanloinen viimeisinä elinvuosinaan.  Hän kirjoitti, että elämä loppuu aikanaan ja toivoi, että asiat saataisiin sovittua.

– Pelkäsimme, että nyt vasta se sota syttyy perheessa. Yllätykseksemme isä murtui ja pyysi anteeksi sanoen, että hän on ollut huono isä. Hän pyysi anteeksi loppuajan eli noin kaksi vuotta ennen kuolemaansa, Laukkanen sanoo.

Mannerheim-kokoelma paikkaa isän ikävää

Sisko Laukkasella ei anteeksipyynnön jälkeen ollut isäänsä kohtaan kaunaa, mutta isän syyllisyys siirtyi häneen. Hän syyllisti itseään siitä, että ei ollut ymmärtänyt isäänsä tämän eläessä.

Hänellä oli erittäin ristiriitainen suhde isäänsä. Varhaislapsuudessa isä oli sankari, joka osasi tehdä kaikkea, mutta myöhemmin hän ei voinut sietää isäänsä.

Siitä juontaa sotakirjojen lukemisvimmani, joista etsin sankaria eli isääni.

Sisko Laukkanen

Laukkanen kokee menettäneensä yhteyden isäänsä, kun isä meni ajatuksissaan takaisin sotaan. Siitä lähtien hänellä on ollut isää ikävä.

– Siitä juontaa sotakirjojen lukemisvimmani, joista etsin sankaria eli isääni. Minulla on myös laaja Mannerheim-kokoelma, hän sanoo.

”Nyt minä ymmärrän sinua”

Sotakirjallisuuden lukemisen jälkeen isästä on taas tullut Sisko Laukkaselle sankari ja nyt hän ymmärtää rintamalla kolhiintunutta miestä. Sodan murtamat -elokuva oli Laukkaselle ymmärrystä avaava kokemus.

– Sotakuvaus osoitti, missä isä oikeasti on voinut olla. Jos sieltä joku tuli terveenä takaisin, se oli iso ihme, nainen toteaa.

Kun hän lähti elokuvantekoon mukaan, hän vapautui syyllisyydestään.

Jos vielä tapaisin isän, sanoisin, että istutaan alas ja kerro minulle siitä, kun olit syvärin voimalaitoksen vieressä.

Sisko Laukkanen

– Jos vielä tapaisin isän, sanoisin, että istutaan alas ja kerro minulle siitä, kun olit Syvärin voimalaitoksen vieressä. Sanoisin, että nyt mä ymmärrän sua.

Juttua muokattu 5.10.2016 klo 10.38. Timo Korhosen äiti ei ollut rintamalla, vaan työskenteli sotasairaalassa.

Suosittelemme sinulle