Julkisen taidehankinnan yhtenä tukipilarina ovat julkisiin rakennuksiin hankittavat teokset. Prosenttitaiteen ideana on pistää jo rakennusten suunnitteluvaiheessa rahaa sivuun taidehankintoja varten. Käytännössä pelkkä periaate ei kuitenkaan riitä, sillä päättäjien vaihtuessa ja taloustilanteen muuttuessa ihanne on monessa kohdin jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.
Oulussakin jo 60-luvun alusta hyväksytty periaate pääsi aikojen kuluessa rapistumaan, kunnes siitä tehtiin selkeä toimintamalli viitisentoista vuotta sitten. Sen jälkeen prosenttiperiaatetta on noudatettu johdonmukaisesti niin koulujen, hyvinvointikeskusten, päiväkotien kuin virastojenkin rakentamisessa.
– Toki taloudelliset ja yhteiskunnalliset nousu- ja laskukaudet vaikuttavat prosenttiperiaatteeseenkin, mutta käytännössä se ei ole kuitenkaan estänyt sitä toteuttamista, kertoo Oulun taidemuseon amanuenssi Tarja Kekäläinen.
Suomalaiset haluavat ympäristöönsä taideteoksia ja suhtautuminen julkisiin taideteoksiin on tuoreen kyselyn mukaan jopa lisääntynyt parina viime vuotena. Suomen Taiteilijaseuran teettämän kyselyn mukaan myönteisimmin julkiseen taiteeseen suhtaudutaan pääkaupunkiseudulla ja Oulussa, joissa neljä viidestä vastaajasta haluaa taidetta arkiympäristöönsä.
Kyselyn mukaan neljä viidestä on myös sitä mieltä, että taide parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta.
Päättäjien asenne vaikuttaa
Kekäläisen muistuttaa, että tärkeää on myös se, että kaupungin päättäjät ovat sitoutuneet taidehankintoihin. Oulun mallissa ovat mukana taidemuseon lisäksi kaupungin tekninen toimi sekä rakennusten käyttäjät ja taiteilijat. Taidehankinnoista päätetäänkin jo rakennusten suunnittelun alkuvaiheessa. Silloin voidaan ottaa huomioon myös rakenteelliset vaatimukset eikä niitä tarvitse yrittää ratkaista enää jälkikäteen.
– Kun visio on selkeä, niin tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, tavoite viihtyisämmän, esteettisemmän ja toimivamman elinympäristön saamiseksi pysyy tärkeimpänä.
Yksi prosenttitaiteella toteutetuista teoksista on Raimo Törhösen Oulun hyvinvointikeskuksen portaikkoon toteutettu kuuden osateoksen kokonaisuus.
Törhösen ”Ajokoiravärioppi” -teos koostuu kuudesta maalauksesta, jotka kehittyvät ja muuntuvat kerros kerrokselta niin, että ensimmäisen kerroksen seinälle maalattu pieni ajokoira kasvaa joka kerroksessa isommaksi ja teokseen liittyvät neliöt muuntuvat samalla omalla tahdillaan.
– Oman kokemukseni mukaan tämän työn tekemisessä ei ollut hirveästi byrokratiaa. Toimin paljon yhteistyössä remontin toteuttaneen arkkitehdin ja rakennuttajan kanssa ja yhteistyö sujui tosi hyvin.
– Tiettyjä reunaehtoja piti tietenkin ottaa huomioon, kun tämä on valmis talo, mutta niinhän se on aina tilaustöissä.
Julkista taidetta kustantavat muutkin
Julkinen taide on muutakin kuin vain rakennuksiin liittyvää prosenttitaidetta. Se on puistojen patsaita, kulkuväylien reliefejä tai vaikka tilauksesta tehtyjä graffitteja, joita Oulussa on toteutettu useisiin siltojen alikulkuihin yhteistyössä paikallisen katutaideyhdistyksen kanssa.
Seuraava askel taide-Oulun luomisessa on ympäristötaidemaksu. Siinä ideana on, että rakennusyhtiöt maksavat rakennuslupaprosessin yhteydessä euron verran rakennusalaneliöltä erillisenä ympäristötaidemaksuna. Kerättävillä rahoilla toteutetaan sitten esimerkiksi asuinalueille julkisia taideteoksia tai elämyksellisiä tapahtumia.
Idea ympäristötaidemaksuun on saatu Helsingistä, jossa sitä on käytetty esimerkiksi Arabian rannassa. Oulussa tarkoitus olisi kuitenkin ulottaa maksu koko kaupunkiin.