Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

EU harkitsee: Interrail-kortti kaikille 18-vuotislahjaksi – VR mukana, jos EU maksaa kaiken

Ehdotuksen taustalla on huoli nationalismin kasvusta ja, että nuoret menettävät uskonsa EU:hun. 

Reppureissaajia Hampurin päärautatieasemalla heinäkuussa 2007.
Reppureissaajia Hampurin päärautatieasemalla heinäkuussa 2007. Kuva: Kay Nietfeld / EPA
Marcus Ziemann
Avaa Yle-sovelluksessa

Euroopan parlamentissa käytiin tiistai-iltana keskustelu, pitäisikö kaikille 18-vuotiaille EU-kansalaisille antaa ilmainen Interrail-kortti, jotta ja jolla he voisivat tutustua Eurooppaan.

Ajatus ympäri Eurooppaa lomailevista nuorista aikuisista ei ole kuitenkaan lähtöisin poliitikoilta, vaan kahdelta Interrailaamassa olleelta saksalaismieheltä. Berliiniläiset kansalaisaktivistit Vincent-Immanuel Herr ja Martin Speer käynnistivät keväällä 2014 FreeInterrail-kampanjan huomattuaan, että nuorilta alkaa mennä usko EU:hun.

Herr ja Speer ovat lobanneet ilmaisen Interrailin puolesta näkyvästi saksalaismedioissa. He ovat myös saaneet puolelleen europarlamentaarikoita.

Viime syksynä unkarilainen meppi István Ujhelyi kysyi asiaa suoraan Euroopan komissiolta, mutta sai tuolloin nuivan vastauksen. Ilmaista Interrailia ei tule. Nyt yritetään kuitenkin uudelleen.

– Olemme valmiita tutkimaan asiaa edelleen. Komissio arvioi huolellisesti aloitteen mahdolliset kustannukset ja rahoituksen sekä, miten se pitäisi toteuttaa, sanoi liikennekomisaari Violeta Bulc tiistai-illan parlamenttikeskustelussa.

VR ei lähde hyväntekeväisyysmielellä mukaan

Noin 300 000 matkustajaa käyttää Interrail-korttia vuosittain. Reissaamisen hintataso on nuorilla aikuisilla 200–480 euroa. Vuonna 2015 euroalueella 5,4 miljoonaa ihmistä täytti 18 vuotta.

18-vuotislahjaksi saadun Interrail-kortin kustannukset veronmaksajille olisivat EU-maissa miljardiluokkaa, mikäli eri maiden rautatieyhtiöt haluaisivat näistäkin matkustajista täyden hinnan. VR ainakin haluaa, sanoo VR:n hinnoittelu- ja tuotejohtaja Noora Härme.     

– Ollaan mukana, mikäli EU löytää rahoituksen, että pystyvät maksamaan liput kaikille. EU:n pitää keksiä joku tapa rahoittaa ja keksiä myös, miten pystyvät toimittamaan nämä liput 18 -vuotiaille ympäri Eurooppaa.

EU:ssa tiedetään, että osa maista ei välttämättä halua lähteä ideaan mukaan ollenkaan. Kaikkia ei välttämättä tarvitakaan. 

– Tietysti meidän pitää keskustella suoraan Interrailia tarjoavien rautatieyhtiöiden kanssa. Nämä tietävät parhaiten, mitä rajoitteita tähän liittyy esimerkiksi junakapasiteetin ja käyttöasteen suhteen, liikennekomisaari Bulc sanoi tiistai-iltana.

VR:llä ei uskota, että EU:n komissio olisi heihin suoraan yhteydessä. Interrail-asioista Euroopassa vastaa Eurail-yhtiö, jossa on mukana kolmisenkymmentä Euroopan maata. VR on yhtiössä osaomistajana.

– Saavat siellä neuvotella, VR:n Härme sanoo.  

Suosittelemme