Meyer Turku -telakka on solminut risteilyvarustamo Royal Caribbeanin kanssa aiesopimuksen kahden risteilylaluksen tilauksesta, telakka vahvistaa. Royal Caribbean tiedotti varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa sopimuksesta.
Meyer Turun tilauskirja ulottuu nyt vuoteen 2024. Uudet tilaukset nostavat telakan tuotannon reilusti yli vuosien 2007–2009 huipun, yhtiö kertoo tiedotteessa.
– Kasvatamme tuotantomme aivan uudelle tasolle yli 50 prosenttia yli aikaisemman huipputason. Yli 75 miljoonan euron investointimme ovat enemmän kuin yhdelläkään muulla oman teollisuusalamme yrityksellä Suomessa, toimitusjohtaja Jan Meyer sanoo tiedotteessa.
Yhtiö arvioi telakan työntekijöiden määrän kasvavan 1800:aan.
Helsingin Sanomien mukaan tilauksen arvo on noin 1,6 miljardia euroa. Lopulliset sopimustekstit valmistuvat vuoden loppuun mennessä, ja alukset on tarkoitus toimittaa vuosina 2022 ja 2024.
Viimeksi syyskuussa Turun telakka sai Carnival-yhtiöltä tilauksen kahden risteilijän rakentamisesta. Kaikkiaan Turussa rakennetaan lähivuosina kymmenen alusta. Maailman risteilyaluksista noin joka kymmenes rakennetaan Turun telakalla.