Uusi Teatteri Utin tulevan ensi-illan _Mistä rakkaus alkaa? _ harjoittelu on juuri alkanut.
– Näytelmä kertoo erilaisten ihmisten toisiinsa nivoutuvista tarinoista. Mukana on Paul Ankan musiikkikappaleita, kertoo teatterin toimintaa pyörittävän Kuivalan nuorisoseuran puheenjohtaja Ari Hännikäinen.
Hännikäinen tuli harrastajateatterin toimintaan mukaan 13 vuotta sitten.
– Täydellistä vastapainoa siviilityölle. Nyt tästä on tullut koko perheen harrastus.
Uusi teatteri Utti yhdistää Hännikäisen mukaan noin 80 paikallista ihmistä yhteisiin talkoisiin. Toiminta-avustuksia on saatu muun muassa Kouvolan kaupungilta.
Hyviä katsojalukuja ja yhteisöllisyyttä
Suomen Harrastajateatteriliittoon kuuluu yli 500 harrastajateatteria eri puolilta maata.
– En ole kuullut hälyttäviä viestejä kentältä. Hyviä katsojalukuja on tullut, vaikka kilpailu kovenee koko ajan, sanoo liiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja (kesk.) Aila Paloniemi.
Paloniemi sanoo, että ammattiohjaajien käyttö on lisääntynyt ja teatteribudjetit joudutaan tarkkaan laskemaan.
– Valtiovallan tukea olisi hienoa saada pikkuisen enemmän kuin nyt. Harrastajamäärään ja toiminnan volyymiin suhteutettuna rahamäärässä olisi tarkistamisen varaa.
Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Merja Laaksovirta kertoo, että toimintaan on tullut lisää jäseniä.
– Taloudellisesti hankalat ajat näkyvät harrastajateattereiden harrastajamäärissä.
Työväen Näyttämöiden Liitossa puhutaan lisääntyneestä yhteisöllisyyden kaipuusta.
– Meillä harrastajateattereita on noin 160 ja määrä on tänä vuonna kasvanut. Koulutuksiin hakeutuminen ja toimijoiden verkostoituminen on nousussa, sanoo liiton toiminnanjohtaja Annukka Ruuskanen.
Ruuskanen kertoo myös, että harrastajat ja ammattilaiset halutaan pois omista poteroistaan.
– Olemme linjanneet, että ammatti- ja harrastajateatterit etsivät uusia yhteistyömuotoja.
Ruuskasen mukaan yksi esimerkki on Nuori näyttämö -hanke vuosiksi 2016–2018. Siinä kolme näytelmäkirjailijaa kirjoittaa uudet näytelmät, joista paikalliset harrastajaryhmät eri puolilla tekevät omat tulkintansa oman alueensa ammattiteattereiden lavoille.
Hankkeessa mukana ovat muun muassa Suomen Kansallisteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Kotkan kaupunginteatteri.