Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Video: Kolme vesialtaaseen juuttunutta elefanttia pelastettiin Kiinassa

Paikallisviranomaiset arvelevat, että poikanen oli pudonnut altaaseen, ja aikuiset elefantit olivat menneet auttamaan sitä.

Uutisvideot: Elefantteja pelastettiin vesialtaasta Kiinasta
Paula Tapiola
Avaa Yle-sovelluksessa

Kolme vesialtaaseen juuttunutta elefanttia on pelastettu Yunnanin maakunnassa Kiinassa. Kaksi aikuista ja poikanen viettivät viisi metriä syvässä altaassa ainakin kaksi päivää. Aikuiset auttoivat poikasta pysymään pinnalla altaassa, joka oli rankkasateiden vuoksi täynnä vettä.

Paikallisviranomaiset arvelevat, että poikanen oli pudonnut altaaseen, ja aikuiset elefantit, naaras ja uros, olivat menneet auttamaan sitä. Metsänvartijat huomasivat elefanttien hädän sunnuntaina, mutta niitä ei voitu auttaa rankkasateessa.

Sateiden loputtua elefantit pelastettiin kaivinkoneen avulla. Yksi vesialtaan sementtiseinistä rikottiin kaivurilla, ja elefantit pääsivät kävelemään pois altaasta. Maanviljelijät käyttävät allasta viljelmiensä kasteluun.

Kiinassa on arviolta 300 elefanttia. Suurin osa niistä elää Yunnanin alueella, joka rajoittuu Myanmariin, Laosiin ja Vietnamiin.

Suosittelemme sinulle