Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Luomumunat joutuvat suurennuslasin alle Ruotsissa – myrkkytasot koholla

Ruotsin elintarvikeviraston mukaan luomumunien dioksiiniraja-arvot eivät ylity ja munia on edelleen turvallista syödä.

Keitettyjä kananmunia.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Mia Gertsch
Avaa Yle-sovelluksessa

Ruotsin muna-alan järjestö Svenska Ägg alkaa selvittää, miksi ruotsalaisten luomumunien dioksiinipitoisuudet ovat kasvaneet viime vuosina.

Ruotsin elintarvikevirasto Livsmedelsverket kertoi tällä viikolla, että luomumunien dioksiinipitoisuudet ovat kohonneet pikku hiljaa useamman vuoden aikana. Viraston mukaan raja-arvot eivät ylity ja munia voi edelleen syödä huoletta, mutta syy pitoisuuksien kohoamiselle on selvitettävä.

Svenska Äggin mukaan luomumunissa on todettu dioksiinia 1,4 pikogrammaa rasvagrammaa kohti, kun EU:n asettama raja-arvo kananmunien turvalliselle dioksiinipitoisuudelle on 5,0 pg/rasvagramma.

Dioksiini on ympäristömyrkky, joka suurina altistuksina lisätä syöpäriskiä ja kehityshäiriöitä.

Svenska Äggin mukaan ensimmäisenä toimenpiteenä luomukanoille aletaan syöttää vähemmän kalajauhetta. Kanoille syötetään kalajauhoa, koska se sisältää kanoille tärkeää aminohappoa. Itämeren kaloista tehty jauho sisältää dioksiini- ja PCB-jäämiä.

Dioksiini voi olla peräisin myös muualta, ja Svenska Ägg selvittää myös muita mahdollisia myrkyn lähteitä.

Suosittelemme