Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Kirjallisuusprofessori lyttää kirjailijoiden hypettämisen – "Krääsä pitäisi riisua kirjallisuuden ympäriltä"

Emeritusprofessori Yrjö Varpion mielestä lukija on alkanut etääntyä yhä enemmän kirjailijan tekstistä. Kirjailijan sanomaa kuorrutetaan, ja kirjailijasta kerrotaan henkilöjuttuja.

Emeritusprofessori Yrjö Varpio.
Emeritusprofessori tietää sohaisevansa kritiikillään muurahaispesään. "Lunta tulee tupaan varmasti", hän sanoo. Kuva: Päivi Solja / Yle
Päivi Solja
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen kirjallisuuden professorina Tampereen yliopistossa vuosina 1980-2002 työskennellyt Yrjö Varpio ottaa voimakkaasti kantaa taiteen ja kirjallisuuden tilaan uudessa teoksessaan Tämä on vielä kerrottava.

Varpio tunnetaan erityisesti Väinö Linnan ja Lauri Viidan tutkijana. Kummallekin kirjallisuuden yhteiskunnallinen merkitys oli tärkeä.

– Kirjailijat ovat meillä aina merkittävästi osallistuneet siihen, minkälainen yhteiskunta on ja mikä on meidän käsityksemme Suomesta. Nyt sen ratkaisevat aivan muut asiat kuin kirjailijat.

– Esimerkiksi Väinö Linna sai pelkällä kirjoittamisellaan asemansa suomalaisten sydämessä. "Kansalliskirjailija" ja muut vastaavat määreet etäännyttävät meitä siitä, mitä Linna todella sanoi. Minusta kirjailijan sanoma on kaikkein tärkeintä.

Kirjallisuuden kansallinen tehtävä näyttää nyt Varpiosta joutuneen vaakalaudalle.

– Tämä on harmi, koska kirjailijat näkevät erittäin tarkkaan, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu tällä hetkellä. Kirjailijan rooli on aina olla yhteiskunnan kriitikko.

Kirjailijat lavalla

Varpion mielestä lukija on alkanut etääntyä yhä enemmän kirjailijan tekstistä. Kirjailijan sanomaa kuorrutetaan, ja kirjailijasta kerrotaan henkilöjuttuja.

– Nyt ei niinkään lueta kirjaa kuin mennään kirjallisuustapahtumiin, joissa kirjailijat eivät lue tekstejään vaan esiintyvät tai puhuvat televisiossa hauskasti kirjallisuudesta. Lukija alkaa etääntyä yhä enemmän kirjailijan tekstistä.

Kaikki kirjailijat eivät kaipaa julkisuutta.

– Nuoremmissa kirjailijoissa on paljon heitä, joille on tärkeää kirja ja oma pienehkö lukijapiiri. Pienkustantajien asema ja vaihtoehtoinen kirjallisuus nousevat selvästi esiin.

Yrjö Varpion kirjan kansi
Yrjö Varpion kirja Tämä on vielä kerrottava ilmeistyi tiistaina. Kuva: Yle

Kirjallisuuskriitikki näivettyi

Varpio kaipaa päivälehtiin kriitikoita, jotka käsittelisivät huolellisesti uutta, merkittävää kirjallisuutta ja puhuisivat nimenomaan kirjoista.

– Kirjallisuuskritiikki oli aikaisemmin erittäin tärkeää sanomalehdissä ja koulutti laajaa suomalaista lukijakuntaa. Tällä hetkellä se on näivettynyt. Voi kysyä, miten kirjallisuus voi pärjätä, jos sillä ei ole laajaa lukijakuntaa taustalla.

Lunta tulee tupaan varmasti. Minulla oli tavoitteena kirjoittaa niin rehellisesti ja aidosti kuin tunnen ja koen nämä asiat.

Yrjö varpio

– Ei puhuttaisi siitä, mitä kirjailija syö tai miten hän elää viikkonsa - kaikki tällainen krääsä pitäisi riisua kirjallisuuden ympäriltä. Pitäisi puhua kirjoista, jotka ovat edelleen tärkeitä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tekstin esittelyssä on oltava asiantuntemusta.

Varpio tunnustaa naurahtaen sohaisevansa kirjallaan muurahaispesään.

– Lunta tulee tupaan varmasti. Minulla oli tavoitteena kirjoittaa niin rehellisesti ja aidosti kuin tunnen ja koen nämä asiat. Yhteiskunnassa tulee olla kansalaisrohkeutta kertoa, mitä asioista ajattelee.

Kuuntele koko haastattelu Yle Areenasta.

Suosittelemme sinulle