Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Historioitsija syyttää nykyaikaa aatteettomuudesta - "Eläköön nationalismi!"

Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä kansallisaatetta tutkitaan nykyään kuin syöpää. Hän uskoo, että jälkipolvet eivät nykymenoa hyvällä katso.

Mikko Sauli
Avaa Yle-sovelluksessa

– Suomalaisten ihmisarvo ja tasa-arvo on kansallisaatteen ansiota, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja Yle Ikkunalle. Hänen mukaansa fennomaanit kiihottivat kansan sortoa ja apatiaa vastaan.

Keskisarja näkee kansallisaatteen kulttuurin tärkeänä käyttövoimana. Aleksis Kiven luoma Impivaara ei ole takapajula, vaan Kivi yksinkertaisesti sekoitti kansainvälisen kirjallisuuden virtauksiin supisuomalaista "kovempaa kamaa". Omaa aikaamme hän syyttää aatteettomasta onanismista.

Keskisarjan puheenvuoro on mukana keskiviikkoillan A-studiossa, jossa kansallisaatteesta ja suomalaisuudesta keskustelevat Susanne Päivärinnan johdolla Helsingin sanomien toimittaja Heikki Aittokoski, perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ja ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskus Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman.

Suosittelemme