Tomi Lindblomilla on lähes sata presidentti Urho Kekkosen nimikirjoitusta. Hän hankkii nimikirjoituksen tai muun Kekkosen kirjoittaman tervehdyksen aina, kun näkee sellaisen myytävänä edulliseen hintaan nettihuutokaupassa.
– Ostin juuri Yhdysvalloista Kekkosen signeeraaman kiitoskortin ja Tamminiemestä tulleen joulukortin. Lisäksi minulla on valtioneuvoston virallisia nimityskirjoja ja muita, joissa on Kekkosen allekirjoitus, kertoo Lindblom, joka omistaa yhden Suomen suurimmista yksityisistä nimikirjoituskokoelmista.
Nuoren Kekkosen käsiala eroaa selvästi vanhan Kekkosen käsialasta. Tämän postikortin Kekkonen kirjoitti 34-vuotiaana.
Kortti oli osoitettu Herra Vahtimestari Vaahteranoksalle Helsingin Kampinkadulle, jonka varrella Kekkoset aikanaan asuivat. Nykyisin katu on nimeltään Urho Kekkosen katu. Kortti on päivätty Asikkalassa 5.8.1934.
Kun lähden Petsamoon ja lähetän tavarani Helsinkiin enkä ole niitä vastaanottamassa, olen rohjennut lähettää tavarani Teidän osoitteeseenne sinne. Tavarat tulevat vasta ehkä ensi viikon puolivälissä sinne. Jos voitte viedä ne asuntooni. Parhain terveisin Urho Kekkonen.
Lindblomin mukaan presidentin käsiala pieneni sitä mukaa kun ikää tuli lisää.
– Nuorena se oli lennokkaampi. Hänen kirjoittamassaan postikortissa 1930-luvulta teksti on paljon isompaa kuin tervehdyksessä, jonka hän kirjoitti vain vähän ennen luopumistaan virasta 80-luvulla.
Omistuskirjoituksista on hyvin vaikea erottaa, kenelle ne on omistettu.
Tomi Lindblom
Kirjoitusvirheitä
Kekkosen käsiala oli hyvin matalaa ja kapeaa ja lisäksi kirjoitettu mustekynällä, joka levittää tekstiä. Teksti on paikoin niin vaikeaselkoista, ettei käsialatutkijakaan saa siitä ensivilkaisulla juurikaan tolkkua.
– Tavata pitää, jos sitä yrittää lukea. Ei todellakaan helppoa tekstiä, toteaa käsialatutkija, grafologi Leena Toivonen.
Kekkosen käsialan tulkinta on tuottanut vaikeuksia myös Lindblomille.
– Minulla on kirjoja, joissa on hänen omistuskirjoituksiaan. Niistä on hyvin vaikea erottaa, kenelle ne on omistettu. Kun kirjoituksia on aikansa katsonut, niitä on oppinut lukemaan.
Ylläolevan, myös paljon kirjoitusvirheitä sisältävän kaksipuolisen kortin presidentti Kekkonen kirjoitti vuonna 1966 opetusneuvos Yrjö Kalliselle.
Hyvä Veli,
Kun luin Heikkilän kirjan Paasikivestä, vaikutti Sinua koskevat kohdat vihamielisiltä ja epäaidoilta. Minun piti siitä kirjoittaakin Sinulle, mutta tiedäthän - pitäisi, pitäisi... Oli paikallaan, että oikaisit, se oli paikallaan ehkä enemmin Paasikiven muiston kuin Sinun itsesi vuoksi. Vaikka Paasikivi ei säästänyt sanoja, ei voi uskoa, että hän olisi Sinulle ja Sinusta sanonut, mitä Heikkilä heittää hänen suuhunsa. Heikkilän kirjassa on paljon pätevää ajan kuvausta, mutta monessa kohti siinä on ala-arvoista tekstiä.
Parhain terveisin
Sinun
Urho Kekkonen
Käsialatutkija Leena Toivosen mukaan Kekkosen käsialan pieni koko, pitkät kirjainten välit ja tekstin nauhamaisuus kertovat nopeasti ajattelevasta ihmisestä.
– Hänellä on ollut hirveän nopea ajatuksenkulku, hän on ajatellut nopeammin kuin pystyi kirjottamaan. Se näkyy myös ilmaisussa, Toivonen tulkitsee.
1980-luvun versiossa tulee pysähdyksiä ja mietintää, että mitenhän tämä nyt menikään.
Leena Toivonen
Ihmisen käsiala voi muuttua vanhetessa eri tavoin.
– Monilla se suurenee, kun näkö huononee. Myös sairaudet tuovat muutoksia kokoon.
Nimensä Kekkonen kuitenkin kirjoitti melko selvästi loppuun asti. Alla voit vertailla presidentin nimikirjoitusta 1930-luvulta ja 1980-luvulta. Jälkimmäisen hän kirjoitti vain vähän ennen kuin virastaluopumistaan.
Toivosen mukaan ikä ei yleensä muuta ihmisen nimikirjoitusta kovin paljon, mutta eräänlaista haurastumista on nähtävissä.
– 1980-luvun versiossa alkaa näkyä, ettei teksti ole enää niin tasaista ja liukuvaa. Tulee pysähdyksiä ja mietintää, että mitenhän tämä nyt menikään.
Tapa kiittää
Nimikirjoituksella varustettujen kuvien ja muiden tervehdysten lähettäminen oli Kekkosen tapa kiittää kannattajiaan pitkän valtakautensa aikana. Lindblomin mukaan hän kirjoitti pitkän valtakautensa aikana sadoittain nimikirjoituksia, minkä vuoksi niitä liikkuu edelleen paljon nettihuutokaupoissa.
Hintahaitari on paristakympistä satoihin euroihin, mutta kalleimmat päätyvät melko nopeasti alennusmyyntiin.
– Signeerattu valokuva on aina arvokkaampi kuin yksittäinen paperilappu. Pelkkä nimmari on kovin yleistä tavaraa. Postikuluineen siitä ei ole järkeä maksaa yli sataa euroa.
Painetuista korteista kovia hintoja
Kun Kekkoselle alkoi tulla valtavasti nimikirjoituspyyntöjä, presidentin kansliassa otettiin 1960-luvulla käyttöön painetulla nimikirjoituksella varustetut kuvat ja kiitoskortit. Lindblom kertoo, että jotkut yrittävät repiä niistäkin kovaa hintaa netissä.
– Ne on painettu sinisellä musteella, jotta ne näyttäisivät aidoilta. Näen niitä monesti myynnissä 150–300 euron hintaan, vaikka niillä ei ole muuta arvoa kuin muistoarvo.
Keräilijän kokemus auttaa erottamaan aidon nimmarin väärennöksestä tai kopiosta.
– Näen hyvin pienistä asioista sen, että tuo on painettu, tuo on valokuva. Väärennöksen taas erottaa, koska käsialan matkiminen on tosi vaikeaa. Yhdysvalloissa väärennökset ovat bisnes, niillä on tienattu miljoonia.
Mannerheim arvossaan
Valtionpäämiesten nimikirjoitusten kerääminen on yleinen harrastus etenkin Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa ja Intiassa. Lindblom arvioi, että ulkomailla Suomen presidenteistä arvokkain nimikirjoitus on marsalkka Mannerheimilla.
– Hänen kautensa oli aika lyhyt. Minulla on monta mannerheimia mutta vain yksi, joka on presidenttiaikana kirjoitettu. Yhdysvalloissa sen arvo olisi parituhatta euroa, Suomessa vain muutama satanen. Täällä ei ole kysyntää.
Vaikka Kekkosen nimmareita ei pidetä ulkomailla kovin suuressa arvossa, Suomessa niille riittää kysyntää.
– Kekkonen on kulttihahmo. Eräs nuoriherra osti minulta polttarilahjaksi signeeratun Kekkosen valokuvan kaverilleen, joka on kekkosfani.