Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Sportin esitykset ailahtelevat kotikaukalossa - Pelicans puhui pelikielto-asian selväksi

Sportin pistenälkä ei ole kotipeleissä vieläkään matkapelien luokkaa. Kauden seitsemästä kotikoitoksesta vaasalaiset ovat raapineet vain kaksi voittoa. Lauantaina oli Pelicansin vuoro viedä voitto mukaansa.

Janne Juvonen kuvassa
Kuva: Tomi Hänninen
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Pelicansin latautuminen otteluun oli aikamoinen kysymysmerkki. Antti Tyrväisen pelikieltoon johtanut taklaus, ja sitä seurannut mediahässäkkä. Miten se vaikutti? 

Vastaus Pelicansin henkiseen valmiuteen koeteltiin heti avausminuutilla. Sport iski välittymästä kolmen miehen korkealla karvauksella, ja se päättyi Joel Kivirannan kiekonriistoon syvällä Pelicans-päädyssä. Kiviranta kiersi maalin, ja Lassi Kokkala sai ohjata lähietäisyydeltä kiekon ohi Janne Juvosen.

Salamamaalista Pelicans ei hätkähtänyt, vaan heti keskialoituksen jälkeen se iski vastaan. Sport karvasi itsensä ulos tilanteesta, ja Juhani Tyrväinen pelattiin nokikkain Mika Järvisen kanssa. Taitava ujutus Järvisen alta, ja minuutissa oli molemmissa päissä nähty jo maali. Tyrväiselle hyvän esityön teki Severi Laitinen ja Kimi Koivisto.

- Tosi vaikea alku. Toisessa vaihdossa Sport tekee maalin, mutta onneksi saatiin heti perään kuittaus. Sportin pakki pelasi viivasta sisään, päästiin keskialueen yli nopeasti ja hyvien syöttöjen jälkeen pääsin itse tasoittamaan maalin jälkeen, Juhani Tyrväinen kertoi 1-1 tasoituksestaan.

Blomqvistin kauden avausmaali suoraan aloituksesta

Erää vietiin pitkään päästä päähän, ja joukkueet tarjosivat vauhdikasta ja värikästä jääkiekkoa runsaslukuiselle vaasalaisyleisölle. Vasta erän loppuvaiheilla venyteltiin seuraavan kerran maaliverkkoa, kun mainoskatkon jälkeen hyökkäyspään aloituksesta Sami Blomqvist yllätti Juvosen pienestä kulmasta.

- Ei se ollut harjoiteltu kuvio. Kiekko jäi sopivasti aloituksesta kiekko pelaajien jalkoihin, ja päätin laukoa, kertoi kakkoskenttään nostettu Sami Blomqvist.

Joukkueiden latautuminen oli lähellä purkautua erän lopulla, kun Sportin Filip Riska ja Pelicansin Stefan Lassen pistivät pieneksi painiksi keskialuella. Riskalle kahden minuutin rangaistus, joka jatkui reilun minuutin ajan toisen erän puolelle.

Sport selvitti Riskan rangaistuksen, mutta lähes heti perään joutui uudelleen vajaalle, pelattuaan kuudella kenttäpelaajalla. Tämän, ja vielä seuraavankin Tuomas Vänttisen kakkosen Sport selvitti, vaikka Pelicansin ylivoima molemmilla kerroilla piti Sportin alivoiman lähes koko rangaistuksen ajan omassa päässä.

- Varmaan pientä huolimattomuutta nuo jäähyt. Oli siinä yksi väärä vaihtokin, ja niissä pitäisi olla hereillä. Ei voi nukahdella tuolla tavalla, kertoi Blomqvist.

Koiviston erikoinen yllätti Järvisen housut kintuissa

Myöhemmin erässä seurasi jälleen kaksi nopeaa maalia, ensin Sport, sitten Pelicans. Molemmat maalit olivat hyvin erikoisia. Ensin Pelicans teki pari jättösyöttöä omalla alueella, ja lopulta kiekkoon pääsi Sportin Joonas Komulainen, ja hienon syötön jälkeen Olavi Vauhkonen sai iskeä läheltä kiekon maaliin.

Jo heti seuraavassa vaihdossa Pelicans kavensi 3-2:een erikoisella tavalla. Kimi Koivisto heitti propellikiekon Sportin päätyyn punaviivalta, mutta kiekko otti eriskummallisen pompun ennen maalia, ja pomppu yllätti Mika Järvisen, ja vielä Järvisen mailasta toisen kimmokkeen kautta kiekko tyhjään maaliin.

Kolmannen erän alussa Pelicans tuli tasoihin, kun Niko Kivelä avasi Liigauransa maalitilin upealla maalilla. Kierto Sportin maalin takaa, ja pienestä kulmasta tarkka laukaus maalin etuyläkulmaan.

- Tärkeään paikkaan tuli tuo (Kivelän) maali, ja me saatiin hyvä buusti siitä. Heti erän alkuun, ja varmaan Sportillekin tuli siinä sellainen ”voi ei” alku. Toinen maali tuli kans tärkeään paikkaan, heti heidän 3-1 –maalin jälkeen, ja aikamoisella tuurillakin pomppi, sellainen ”oho”-maali oli se 3-2 kavennnus, kertoi Pelicansin Juhani Tyrväinen.

Juvonen ratkaisuhetkillä rautaa

Sport hallitsi kolmatta erää tämän jälkeen, mutta Juvonen oli mies paikallaan Pelicans-maalilla. Pelicansin paikat oli harvassa verrattuna Sportiin, mutta etenkin erän viimeisellä minuutilla oli vierailla mahdollisuus ottaa täydet kolme pistettä vieraskentältä. Lopulta ottelussa mentiin jatkoajalle, kun lisäosumia ei nähty.

- Oli meillä paljon paikkoja tehdä maali kolmannessa erässä, ja oli ylivoimaakin, Blomqvist harmitteli.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata hieman yli puolenvälin, kun Pelicans ratkaisi. Antti Erkinjuntti pääsi vahvan päätypelaamisen jälkeen laukomaan läheltä, ja kiekko läheltä Sportin maaliin.

- Me puhuttiin se pelikielto-asia läpi eilen joukkueen kanssa ja sovittiin, ettei anneta sen haitata pelaamista. Jätetään kaikki ylimääräinen pois, ei murehdita asiaa sen enempää, ja kyllä se näkyi tänään hyvällä tavalla. Vaasa on mukava paikka pelata, yleisö on todella hyvn mukana, ja tällaista kultturia me kaivataan Suomeen, Juhani Tyrväinen jatkoi.

Sport jatkaa kauttaan ensi viikolla kahdella kotiottelulla. Tiistaina Kuparisaareen saapuu HIFK ja Ässät torstaina. Viikon päättää reissu kovakuntoisen HPK:n vieraaksi Hämeenlinnaan. Pelicans pelaa kotonaan tiistaina KalPaa vastaan, ja torstaina matkustaa HIFK:in vieraaksi, ja lauataina on vastassa vielä Ilves Lahdessa.

Pasi Roimela

Suosittelemme