Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Jari Litmanen: "Tällaista päätöskierrosta on tuskin koskaan aiemmin Suomessa pelattu"

Yle Urheilun jalkapalloasiantuntija Jari Litmanen odottaa muiden jalkapallon ystävien tavoin sunnuntain Veikkausliigakauden huipennusta. Litmanen näkee, että IFK Mariehamn on kauden suuri voittaja, kävi viimeisellä kierroksella miten tahansa.

IFK Mariehamnin Anthony Dafaa Clement ja HJK:n Nikolai Alho
Veikkausliigan mestaruustaistelu on huippujännittävä. Kuva: Tomi Hänninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Veikkausliigan loppu ja viimeinen kierros ei voisi olla mielenkiintoisempi. Kolme joukkuetta pelaa mestaruudesta, heidän takanaan kaksi joukkuetta taistelee eurocup-paikasta (joista toinen voi vielä nousta mitaleille) ja tyvipäässä kolme joukkuetta pelaa karsijan paikan välttämisestä. Sunnuntain kuudessa ottelussa on jokaisessa panos. Tällaista päätöskierrosta on tuskin koskaan aiemmin Suomessa pelattu, harvemmin muuallakaan.

Kolmen kärkijoukkueen lähtökohta on, että jokaisen pitäisi voittaa. IFK:n tilanne on tietysti helpoin sikäli, että voitolla joukkue on varma mestari ja muutenkin hopeat tulevat saarelle historiallisesti joka tapauksessa. Jotta HJK pitäisi mestaruushaaveensa elossa, pitäisi heidän voittaa SJK ja päinvastoin. Helsingissä pelataan isoin panoksin, mutta tosin siten, että live-seuranta täytyy olla Maarianhaminaan auki.

Karsijan paikka ei houkuttele ketään ja kolmella joukkueella on pelko karsintaan joutumisesta TPS:n nuorta joukkuetta vastaan. Interin lähtökohta on varmaankin helpoin, sillä vastassa on PK-35. HIFK lähtee Rovaniemelle, jossa RoPS pyrkii varmistamaan heille taloudellisesti tärkeän kuudennen sijan – ja ensi vuodeksi yhden kotiottelun enemmän. Tähtirintojen haaste ei ole ihan pieni. Mutta ei ole myöskään Kemin, joka kohtaa vieraskentällä KuPSin. Melkoiset panokset näissäkin peleissä.

Keulapaikalta lähtevän IFK Mariehamnin kausi on ollut äärettömän tasapainoinen. Joukkue on päästänyt toistaiseksi 24 maalia, vähiten koko sarjassa. Kun lukemasta otetaan pois kauden ainoa romahdus, viisi päästettyä maalia yhdessä ottelussa, on IFK päästänyt 31 ottelussa 19 maalia. Nollapelejä joukkue on pelannut 18 kertaa. Maaleja joukkue on sen sijaan tehnyt sarjassa vasta viidenneksi eniten eli nämä tilastot kertovat selkeästi sen, että nimenomaan vahvassa joukkuepuolustamisessa on IFK:n vahvuus. Jos jotain miinuspuolta haluaa etsiä, kannattaa kysyä kieroilta savolaisilta – IFK Mariehamn on hävinnyt ennen päätöskierrosta kuusi ottelua, joista puolet KuPS:ille!

IFK Mariehamnilla on tehnyt jo satutarinan. Tuleeko joukkueesta "Suomen Leicester", on yhden voiton päässä. Joukkuetta ei voi muuta kuin onnitella siitä, että he ovat pedanneet jalkapalloilijan unelmatilanteen: kaikki on omissa käsissä, omalla kotikentällä, omien fanien edessä. Reilu kymmenen vuotta joukkue on ollut hyvä Veikkausliigassa, nyt siitä on mahdollisuus tulla paras.

Ilmaiseksi voitto ei tule, sillä toinen kauden suuryllättäjä, Ilves, pelaa isolla panoksella myös. Vaikka mitalitoiveet katosivat kahteen edelliseen otteluun, on Ilveksellä vielä mahdollisuudet neljänneksi ja europeleihin. Se vaatisi voittoa ja VPS:n kompastumista Kemille, mutta mahdollista se on. Eikä Ilveksellä ole ollut muutenkaan tapana tällä kaudella paljoa jarrutella. IFK:n unelman edessä on joukkue, joka tulee laittamaan isännät varmuudella koville.

Ja tähän tietysti luottavat myös Helsingissä kohtaavat HJK ja SJK. Jos Ilves pystyy IFK:ta järkyttämään, avaa se Helsingin ottelun voittajalle tien mestaruuteen. Myös tasapeli saattaa tietyssä yhtälössä riittää. Mutta voitosta on molempien lähdettävä pelaamaan, se on selvä. SJK on ollut loppukauden vahvin suorittaja ja nyt voidaan tietysti harmitella sitä, miten kausi lähti käyntiin niin surkeasti. Yksi pöytäkirjavirhe vei pisteet kuitenkin vain yhdestä ottelusta. SJK:n alkukausi oli muutenkin hyvin synkeä. Pelillisellä puolella SJK menetti sen edun, että joukkueella olisi nyt mestaruus omissa käsissä tai jopa jo ratkaistuna. Loistava loppukiri on tuonut vielä mahdollisuuden ison potin voittamiseen.

HJK sen sijaan menetti vahvan otteensa jo toisena vuonna perättäin loppukesästä ja alkusyksystä. Joukkue on edelleen iskuetäisyydellä mestaruudesta ja vahva nousu sillasta Ilveksen vieraana näytti, että kipinää ja taistelutahtoa löytyy edelleen. HJK on aina vaarallinen ja aina valmis voittoon, jos pokaali ei muualle kelpaa. Voitto SJK:sta ja vähän apua Ilvekseltä – ja ensi vuonna Klubi nähdään taas Mestarien liigan karsinnoissa.

Spekulointia voisi jatkaa ikuisuuteen, mutta jätetään ratkaisut pelaajien käsiin sunnuntaina. Joka tapauksessa, Suomen mestaruudesta pelataan tällä kaudella huikean huipennuksen kautta – eikä juuri tämän hienommin voisi pokaalin kohtalo ratketa.

Jari Litmanen

Veikkausliigan päätöskierros Yle Puheen taajuudella sunnuntaina 23.10. kello 14.30 alkaen. Veikkausliigan sarjataulukkoon pääset tästä.

Korjaus 23.10.2016 kello 11.10: PS Kemi kohtaa päätöskierroksella KuPSin ei VPS:ää, kuten jutussa aiemmin mainittiin.

Suosittelemme sinulle