Kinnusen talon tulevaisuus on kirvoittanut vilkkaan keskustelun Lappeenrannassa. Keskustelu pyörähti käyntiin keskiviikkona, kun Etelä-Saimaa kertoi, että naapuritonttien omistajissa olisi haluja purkaa talo.
Mielipiteitä on vaihdettu vilkkaasti esimerkiksi Facebookin Lappeenranta-ryhmässä. Monet haluaisivat säilyttää vuonna 1909 valmistuneen jugend-tyylisen rakennuksen, jolle on kertynyt jonkin verran korjausvelkaa. Esimerkiksi pelkän ikkuna- ja oviremontin hinnaksi on arvioitu 60 000 – 70 000 euroa.
Rakennuksen omistaa Kinnusen suvun perikunta. Perikuntaan kuuluva Pekka Kinnunen toppuuttelee koko purkukeskustelua.
– Asia on täysin keskeneräinen. On aivan liian aikaista, Kinnunen suostuu sanomaan.
Kinnunen muistuttaa, että koko suvun on muodostettava asiasta yhteinen kanta. Tätä hommaa varten suku on palkannut lakimiehen, Matti Siistosen, mutta hän ei suostu pukahtamaan asiasta sanaakaan.
Asemakaava ei suojele tällä hetkellä
Keskustelu saa lisähönkää siitä tosiasiasta, että Kinnusen taloa ei ole suojeltu asemakaavassa. Löyhemmässä osayleiskaavassa suojelumerkintä kuitenkin on. Kaupunki valmistelee parhaillaan 1970-luvulta peräisin olevan asemakaavan uudistamista.
Vaikka talon ja lähitonttien omistajat lopulta haluaisivatkin purkaa rakennuksen, kaupungilla on kaava-asioissa monopoli. Kaupungin päätettäväksi tulee, suojellaanko rakennus tulevassa asemakaavassa.
– Kaupungin näkökulmasta Kinnusen talo on suojelurakennus. Sillä on arvoja, kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä sanoo.
Pimiä muistuttaa kuitenkin, että korttelin kaavaa suunnitellaan yhteistyössä. Esimerkiksi parkkipaikat on tiiviillä keskusta-alueella suunniteltava siten, että lopputulos tyydyttää kaikkia.
– Kukin tontti on riippuvainen toisistaan, Pimiä kertoo.
On myös mahdollista, että Kinnusen talon tontille kaavoitetaan lisää rakennusoikeutta. Näin vanhan rakennuksen ylläpito- ja kunnostuskustannuksia saataisiin katettua. Korttelin asemakaavan valmistelu alkaa näillä näkymin ensi vuonna.