Jonkinlainen väestönsuoja löytyy noin neljälle miljoonalle suomalaiselle. Yleensä ne ovat taloyhtiöiden omia väestönsuojia. Varsinkin maaseudulta ja omakotialueilta väestönsuojia on turha hakea.
Hämeenlinnalainen omakotiasujaa Tiina Visalaa mietitytti, minne omakotitalossa asuva voi mennä suojaan, jos sellainen tilanne tulee eteen. Hän soitti pelastuslaitokselle, ja yllättyi saamastaan tiedosta.
– Pelastuslaitokselta sain sellaisen tiedon, että omakotiasujille suojia ei ole. He suojautuvat jäämällä sisätiloihin ja sulkemalla ikkunat ja ovet.
– Vastaus yllätti. Ohjeet pätevät onnettomuustilanteessa, mutta jos tulee jotain suurempaa kriisiä, niin eihän tämä riitä.
Ei asiaa yleisiin suojiin
Esimerkiksi Hämeenlinnassa on vain kaksi yleistä väestönsuojaa. Niihin ei kuitenkaan tavallisella kaupunkilaisella ole asiaa, myöntää pelastuspäällikkö Petri Talikka.
– Näissä samoissa suojatiloissa sijaitsee erilaisia johtokeskustoimintoja. Meillä ei ole tarjota jokaiselle asukkaalle suojapaikkaa, sanoo Talikka.
– Nykylainsäädännön mukaan kunnilla ei ole velvollisuutta rakentaa väestönsuojia. Väestönsuojan rakentamisvelvoite syntyy uudisrakentamisen yhteydessä, kun rakennuspinta-ala nousee yli 1200 neliön, huomauttaa Talikka.
Säännöksiä aiotaan keventää
Hallitus on keventämässä väestönsuojia koskevia säännöksiä, osana rakennuskustannusten alentamista. Asia on sisäministeriön valmistelussa.
Suomalaiset ovat kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei väestönsuojien rakentamisesta tule ainakaan kokonaan luopua.
Kun vuosikymmenen alussa 53 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, ettei väestönsuojien rakentamisesta pidä luopua, oli luku kohonnut viime vuonna jo 70 prosenttiin. Tiina Visala on enemmistön linjoilla.
– Turvallisuustilanne alkaa olla sellainen, että se on huonompi kuin kertaakaan minun elinaikanani. Venäjän puolelta ja muualtakin erilaisia uhkia on koko ajan kuultavissa uutisista. Jokaisen olisi hyvä tietää, missä oma väestönsuoja sijaitsee ja että niitä olisi kaikille.
– Tässä maailmantilanteessa niihin pitäisi panostaa. Jos on tarkoitus, että omatoimisesti suojaudutaan, niin niistä pitää jakaa joka kiinteistölle vaikka tiedote.