Hyppää sisältöön

Soini: Yhdysvaltojen otettava tiukempi ote Syyriassa

Yhdysvaltain uuden presidentin on otettava nykyistä aktiivisempi rooli Syyrian kriisissä, sanoo ulkoministeri Timo Soini.

Timo Soini Kuva: Tiina Jutila / Yle
Johanna Östman

Yhdysvalloissa käytävät presidentinvaalit heijastuvat Syyrian tilanteeseen, arvioi ulkoministeri Timo Soini (ps.). Venäjän voimapolitiikka Syyriassa jatkuu, kun Yhdysvalloissa kaikki huomio kohdistuu runsaan viikon päästä pidettäviin vaaleihin, pohti Soini TV1:n Ykkösaamussa.

– Ulkoministeri John Kerry yritti saada rauhanprosessia eteenpäin, mutta vaalit vievät Yhdysvalloissa nyt kaiken huomion. Ja tässä nyt sitten voimapolitiikalla tehdään näitä ratkaisuja.

– Tietysti siellä on terroristijärjestö al-Nusra, joka ei halua lähteä Alepposta, ja joka käyttää ihmiskilpiä, mutta kyllä meidän täytyy kansainvälisenä yhteisönä huomata, että ei kivikauteen pommittaminen ole ratkaisu.

Saarretussa Itä-Aleppossa on YK:n mukaan noin 275 000 siviiliä erittäin vaikeissa oloissa. Kansainvälinen yhteisö on ollut typerryttävän hampaaton Syyrian suhteen, sanoo Soini.

Soini toivoo Yhdysvaltain uuden presidentin nostavan Syyrian takaisin ulkopolitiikan agendalle.

– Kyllä se on ihan pakko. Nyt näemme, minkälainen tilanne on, kun Yhdysvallat ei ole aktiivisesti mukana.

Hän ei usko Yhdysvaltain aktivoitumisen Syyriassa lisäävän vastakkainasettelua Venäjän kanssa.

– Uskon, että siellä pidetään yhteyttä. Ja uskon lopulta järjen voittoon, pohti Soini Ykkösaamussa.

Suosittelemme sinulle