Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 6 vuotta vanha

Anne Berner teki ministereistä eniten rahaa – pääomatulot nostivat tulot yli puolen miljoonan

Ministereiden ja puoluejohtajien ansiotulot pyörivät pääasiassa runsaassa sadassa tonnissa.

Ministerit
Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Jenni Frilander,
Elisa Kallunki
Avaa Yle-sovelluksessa

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) oli viime vuonna ministereistä kovatuloisin. Bernerin ansiotulot olivat 204 636 euroa. Bernerin pääomatulot nousivat yli 400 000 euroon. Berner oli hallituksen tulokuningatar myös edellisenä vuonna. Berner omistaa reilut 30 prosenttia sisustus- ja tekstiilialan perheyritys Vallila Interiorista ja hänellä on muun muassa sijoitusasuntoja.

Ansiotuloja sai ministereistä toiseksi eniten ulkoministeri Timo Soini (PS), 172 016 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) tienasi 149 324 euroa, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) 149 194 euroa ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) 148 453 euroa.

Pääomatulot nostivat Sipilän tuloja

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jäi 147 000 euron ansiotuloillaan ministereistä kuudenneksi eniten tienanneeksi, mutta pääomatulot keikauttivat tuloja reilusti ylöspäin. Sipilän pääomatulot ylittivät ansiotulot reippaasti, sillä pääomatuloja tuli viime vuodelta 246 966 euroa. Sipilän miljoonaomaisuus syntyi parikymmentä vuotta sitten, kun hän möi IT-alan yrityksensä noin 12 miljoonalla eurolla. Nyt tulot ovat murto-osan politiikkaa edeltävältä ajalta.

Yi sata tonnia tienasivat myös puolustusministeri Jussi Niinistö (PS), 135 060 euroa, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.), 132 150 euroa, perhe- ja peruspalveluministeri (kesk.) Juha Rehula, 130 959 euroa, sisäministeri Paula Risikko (kok.), 131 699 euroa, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.), 129 338 euroa, työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (PS), 128 809 euroa sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) 104 855 euroa.

Ministereistä pienituloisimmaksi jäi tuleva perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) 77 948 euron ansiotuloilla.

Merkittäviä pääomatuloja oli ministereistä vain Anne Bernerillä ja Juha Sipilällä.

Puoluejohtajista kovatuloisin on Timo Soini

Puoluejohtajista eniten tienaavat ovat hallituksen ministerit Soini, Sipilä ja Orpo. RKP:n Anna-Maja Henrikssonin tulot olivat 116 868 euroa ja SDP:n Antti Rinteen 113 614 euroa.

Muiden puolueiden puheenjohtajien ansiotulot jäivät alle sadan tonnin. Vihreiden Ville Niinistö tienasi 73 021 euroa, Vasemmistoliiton Li Andersson 68 361 euroa ja Kristillisten Sari Essayah 57 340 euroa.

Puolueiden puheenjohtajista vain Sipilällä oli huomattavia pääomatuloja.

Lue myös:

Tässä ovat vuoden 2015 suurituloisimmat – katso koko maan ja maakuntien eniten tienanneet

Tässä ovat eniten yhteisöveroa maksaneet yritykset – katso koko maan ja kuntien suurimmat veromaksajat 

Supercell-trio valtasi ansiotulojen kärkisijat

Pääomatulojen ykkösenä Elektrobit-kaupoilla rahaa takonut Juha Hulkko

Juttua korjattu 2.11.2016 klo 07:10. Jutun alaotsikosta poistettu virheellinen kohta: "Esimerkiksi Sipilän kaikki tulot eivät näy verotiedoissa."

Juttua korjattu 1.11.2016 klo 20.12. Jutusta on poistettu virheellinen kohta: "Esimerkiksi Juha Sipilän läheskään kaikki tulot eivät selviä verotiedoista. Tulot näkyvät Suomessa siinä vaiheessa, kun ne otetaan ulos erilaisista sijoitusinstrumenteista, kuten holding-yhtiöistä."

Suosittelemme sinulle