Vaikka influenssa on saapunut Oulun seudulle hyvin aikaisin, on taudilta suojaavaa rokotettakin ehditty antaa jo tiuhaan. Aikaistetun rokotuksen avittamana rokotteen on ehtinyt Oulussa ottaa jo noin 10 000 ihmistä.
– Viime kautena rokottautui noin 22 000 ihmistä eli nyt päästiin jo melkein puoleen siitä. Toivottavasti ensi viikolla varsinaisten rokotuviikkojen aikaan päästään suurempiin lukuihin, Huusko toivoo.
Varsinainen rokotusviikko ajoittuu 7.-17.11.
Rokotekattavuus on ollut Oulun seudulla yli 65-vuotiaiden parissa reilussa 40 prosentissa.
– Nyt vastaanotoille saapuneet ihmiset ovat niitä perusterveitä ihmisiä, joilla rokotesuojaa ei ole. Suosittelenkin rokotteen ottamista, sillä influenssatyypit, joita nyt on liikkeellä, ovat edustettuna tämän kertaisessa rokotteessa, Huusko muistuttaa.
Influenssa saapunut aikaisin Ouluun
Influenssa on saapunut Oulun seudulle selkeästi viime vuotta aikaisemmin. Viime vuonna tauti levisi seudulle helmikuussa, mutta nyt ensimmäiset hoidettavat saapuivat Oulun kaupungin sairaalaan jo viikolla 42.
– Selkeästi ennakoitua aikaisemmin on tautia liikkeellä. Tämä voi johtua sattumasta. Joku matkailija on voinut esimerkiksi käydä eteläisellä pallonpuoliskolla, josta on sitten tuonut taudin tulijaisina Oulun seudulle, arvioi apulaisylilääkäri Jarkko Huusko.
Saapunut influenssa on H3N2-tyyppiä eli tutummin influenssa A:ta.