Vatslav Nižinski on yksi maailman tunnetuimmista tanssijoista ja koreografeista. Hänen vuonna 1913 ensiesitetty teoksensa Kevätuhri Igor Stravinskyn musiikkiin kuuluu edelleen arvostettujen balettiryhmien ohjelmistoon ympäri maailman. Nižinskin koreografiat Sergei Djagilevin johtamalle Ballets Russes -balettiryhmälle olivat aikaansa edellä ja välillä skandaalinkäyrykin leijui ilmassa.
Myös Nižinskin persoona kiinnosti tuolloin ja kiinnostaa yhä. Skitsofreniaa sairastaneen, herkän, mutta luomisvoimaisen taiteilijan jälkeenjääneet dokumentit ja kuvat ovat tänä päivänä kullan arvoisia.
Nižinski kiehtoo myös tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävää koreografi Liisa Penttiä. Penttiä vaivasi pitkään kuva baletista Jeux. Tenniskentälle sijoittuvaa kolmiodraamaa kuvaava teos esitettiin vain muutamaa viikkoa ennen Kevätuhria, eikä siitä ole jäänyt jälkipolville kuin muutama muistiinpano, aikalaiskritiikkejä sekä kuusi valokuvaa.
– Yhdessä valokuvassa on kaksi naista tennishameissaan, mies ja pallo. Joku siinä kuvassa veti minua puoleensa, Liisa Pentti kertoo.
Kun Pentti törmäsi Nižinskia tutkineeseen Hanna Järviseen, kuva alkoi elää. Järvisen, Pentin sekä tanssiryhmän yhteistyönä syntyi lopulta uusi tanssiteos Jeux – uudelleen kuviteltu / Re-imagined.
Salapoliisityötä ilman nuotteja
Ennen videoiden aikaa tanssiteosten muistiinmerkitseminen on ollut haaste. Askelia ja kehon liikkeitä on pyritty kuvaamaan erilaisten, esimerkiksi nuottikirjoitusta imitoivien, notaatioiden avulla. Myös Nižinski opiskeli notaatiotekniikkaa käydessään Keisarillista balettikoulua Pietarissa.
Nižinskin tanssinotaatioista käy ilmi hänen edistynyt ajattelunsa. Hän ei halunnut kirjata muistiin erikseen pään, käsien, vartalon ja jalkojen liikkeitä. Hän uskoi, että tanssi on koko kehon kokonaisvaltaista liikettä. Kaikista hänen teoksistaan ei ole säilynyt notaatioita tai ne ovat jääneet tekemättä.
Jeux-teoksesta on jäänyt jäljelle siihen kirjoitetun Claude Debussyn sävellyksen nuotit, joissa on koreografin mustiinpanoja ja korjauspyyntöjä, kertoo tanssintutkija, Hanna Järvinen.
– Lisäksi siitä on olemassa tuntemattomaksi jääneen musiikkikriitikon kääntämä libretto. Se kuvaa, mitä teoksessa tapahtuu. Aikalaiskriitikoiden kirjoituksia ja anekdootteja sekä kuusi valokuvaa on myös säilynyt jälkipolville.
Sairaus keskeytti koreografin työn
Nižinski oli kärsinyt erilaisista ahdistusoireista jo aiemmin, mutta vuonna 1919 kävi selväksi, ettei hän enää selviä ilman sairaalahoitoa. Mielisairaalassa hänellä todettiin skitsofrenia. Nižinski eli loppuelämänsä sairaaloissa ja parantoloissa eri puolilla Eurooppaa. Hän kuoli lopulta lontoolaisessa sairaalassa vuonna 1950.
– Sairauden vuoksi Nižinskin paperit jäivät järjestämättä. Muistiinpanot ovat usein päiväämättömiä, epäjärjestyksessä ja hajallaan ympäri maailmaa, Hanna Järvinen kertoo.
Tutkimustyötä vaikeuttaa se, että koroeografista tuli kuolemansa jälkeen keräilykohde. Aikansa tanssin kohujulkkis, herkkä ja mieleltään sairas ovat monen mielestä vastustamaton yhdistelmä. Keräilyvimman vuoksi Nižinskin jälkeenjääneitä muistiinpanoja ja valokuvia on talletettu yksitysarkistoihin eri puolelle maailmaa.
– Tästä seuraa se, ettei niitä aina pääse katsomaan tai lukemaan. Monia dokumentteja ja kuvia koskevat monimutkaiset tekijänoikeussäädökset. Tähän me tässäkin projektissa olemme törmänneet esimerkiksi kuvien kohdalla, Järvinen sanoo.
Venäläinen, tuo jalo villi
Nižinski syntyi Kiovassa puolalaiseen perheeseen vuonna 1890. Vuosisadan vaihteessa lahjakas nuori mies pääsi opiskelemaan Pietariin Keisarilliseen balettikouluun. 1910-luvulla hän toimi tanssitaidetta uudistaneessa Ballets Russes -ryhmässä. Ryhmä esiintyi ympäri maailmaa, mutta sen asemapaikka oli Pariisi.
Nižinskia ja hänen koreografioitaan ruodittiin vuosituhannen alkukymmeninä ranskalaisissa ja englantilaisissa julkaisuissa. Siinä rinnalla kulkee kuitenkin myös venäjänkielinen keskustelu, joka poikkeaa edellisistä.
– Venäläisillä oli ehkä muita laajempi ja edistyneempi käsitys tanssitaiteesta. Se näkyy myös kritiikeissä ja keskustelussa, Hanna Järvinen tietää.
Järvisen mukaan Nižinski-tulkinnoissa onkin menty monesti metsään siinä, että tutkijat ovat lukeneet vain ranskan- tai englaninkielisiä dokumentteja tai enintäänkin käännöksiä. Järvisen etu on, että hän osaa venäjää ja on perehtynyt 1900-luvun alkupuolen venäläiseen kulttuurikeskusteluun laajemminkin.
– Monesti ranskalaiset ja englantilaiset lehdet kirjoittivat Ballets Russes -ryhmästä orientalisoivaan ja eksotisoivaan sävyyn, Järvinen sanoo.
– Venäläisistä kirjoitetaan, kuin he olisivat jaloja villejä, joille tietynlainen käyttäytyminen olisi "rodullisesti ominaista". Se kuulostaa nykypäivän näkökulmasta melko rasistiselta.
Uuden teoksen äärellä silloin ja nyt
Nižinski on kuvannut muistiinpanoissaan tanssijoiden liikkeitä Jeux-teoksessa monenlaisilla metaforilla. Hän kirjoittaa, että liike muistuttaa suihkulähdettä tai pärekoria. Merkinnöissä lukee myös: istuu kuin tatti.
– Tämähän on meille ja venäläisille aivan päivän selvää, mutta, jos sen kääntää englanniksi, se ei yhtäkkiä merkitsekään mitään, Hanna Järvinen nauraa.
Paitsi kieli- myös valokuvista oli apua teoksen liikemateriaalin hahmottamisessa.
– Kokeilimme, miten johonkin kuvan asentoon voi mennä ja miten niistä voi poistua, Liisa Pentti kertoo.
Nykytanssissa tutkitaan Pentin mukaan paljon liikkumattomuutta. Valokuvat Nižinskin teoksesta ovat nekin staattisia, sillä tuon ajan kamerat eivät kyenneet tallentamaan liikettä.
Nižinski halusi luoda uudenlaista tapaa liikkua ja ilmaista ja pyristeli pois baletin kaunokielestä.
– Joistakin muistiinpanoista luin, miten vaikeaa Nižinskin oli selittää tanssijoille, ettei heidän pidä ojentaa jalkateriään eikä vääntää niitä ulospäin, kuten baletissa on ollut tapana, Pentti sanoo.
Myös teoksen musiikki edusti uutta aikaa. Debussyn sävellys Jeux-tanssiteosta varten on jälkeen päin nimetty ensimmäiseksi modernistiseksi teokseksi musiikin historiassa.
Liisa Pentti viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen mukaansa tanssin tekeminen tänä päivänä on helpompaa ja antoisampaa kuin vaikkapa 15 vuotta sitten. Tuolloin sai vielä vakuutella yleisölle ja kriitikoille, että nykytanssikin on tanssitaidetta.
– Tätä samaa keskustelua joutui käymään myös Ballets Russes. Tuntuu hullulta, että samaa asiaa piti jankuttaa näin kauan. Eihän kukaan kyseenalaista sitäkään, etteikö jazz olisi musiikkia, vaikka se ei olekaan samanlaista kuin klassinen musiikki, Pentti ihmettelee.
Hän arvelee tämän johtuvan tanssin katoavaisuudesta. Musiikista jäävät yleensä nuotit ja teoksia on voitu soittaa aina sävellyshetkestä eteenpäin. Tanssiteokset ovat sen sijaan usein kadonneet ja jääneet vain tanssijoiden kehojen muistiin.