Metsästys ei ole enää tätä päivää, kärjisti tietokirjailija ja luontoyrittäjä Kaarina Davis eilen lauantaina Yle Uutisten nettisivuilla julkaistussa kolumnissaan.
Kolumni herätti vilkkaan keskustelun metsästyksestä ja sitä kommentoitiin ahkerasti niin puolesta kuin vastaan sosiaalisessa mediassa.
Miten eettistä suomalainen metsästys tänä päivänä on?
Yle Uutiset kysyi tätä kolmelta asiantuntijalta. Kysymykseen vastasivat riistapäällikkö Juha Kuittinen Suomen riistakeskuksesta, erikoistutkija Jani Pellikka Luonnonvarakeskuksesta ja suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Riistakeskus: Metsästäjät eivät ole köyhdyttäneet Suomen luontoa
Eettisyyteen on panostettu viime vuosikymmeninä yhä enemmän, sanoo Juha Kuittinen Suomen riistakeskuksen Pohjois-Karjalan aluetoimistosta.
– Muun muassa metsästäjiä koulutetaan ja on laadittu eettisiä ohjeita. Eettisyyttä tarkastellaan riistalajeittain.
Eettisyys ja vastuullisuus ovat usein niitä tekijöitä, joiden perusteella kansalaiset muodostavat käsityksensä metsästyksestä, Kuittinen toteaa. Suhtautumista on hänen mukaansa myös selvitetty: nyt 2000-luvulla metsästys on ollut kyselyjen mukaan hyväksytympää kuin vielä 1980-luvulla.
– Tänä päivänä 87 prosenttia suomalaisista suhtautuu metsästykseen hyväksyvästi tai neutraalisti. Kielteinen suhtautuminen on pienentynyt.
Kuittinen sanoo, että metsästäjät eivät yksin ratkaise kysymystä luonnon monimuotoisuudesta: esimerkiksi elinympäristöjen kuntoon vaikuttavat muut tekijät kuin metsästys.
Sen sijaan riistalajit ovat jopa runsastuneet viime aikoina.
– Tältä puolelta tarkasteltuna metsästäjät eivät ole olleet köyhdyttämässä Suomen luontoa.
Tutkija: Pyynti on keino lisätä monimuotoisuutta
Suomalaisen metsästyskulttuurin pohjavire on, että metsästys ei saa olla huvittelua, vaan saalista pitää arvostaa ja hyödyntää, kommentoi Luonnonvarakeskuksen Jani Pellikka.
– Tappamista ei saa tapahtua turhaan.
Eettisissä ohjeissa korostetaan, että eläimen kipu pitää minimoida.
– Sen takia metsästäjän pitää olla taitava; sen takia hänen pitää tietää mitä hän tekee; sen takia hänellä pitää olla koira, joka löytää nopeasti haavakot, Pellikka luettelee.
Kaarina Davis kirjoitti kolumnissaan, että metsästys on aina luonnon häirintää.
Pellikan mielestä ajatusta voi lähestyä kahdesta näkökulmasta: ensimmäisessä nähdään, että ihminen on luonnosta irrallaan oleva olio ja luonto voi sitä paremmin mitä enemmän ihminen eristetään.
Toisaalta metsästys taas lähtee usein siitä, että ihminen on osa luontoa ja ihmisellä on oikeus vaikuttaa siihen samalla tavalla kuin muillakin lajeilla.
– Tässä mielessä metsästäjän häirintä riistaeläimen suuntaan ei ole kovin erilaista kuin se että petoeläimet häiritsevät saaliseläimiä, Pellikka kiteyttää.
– Nykyisin nähdään useimmiten niin, että vieraspetojen pyynti on keino lisätä monimuotoisuutta, ei niinkään vähentää sitä.
Luonnonsuojeluliitto: Suomen riistakannat ovat vahvoja
Metsästyskulttuuri on viime vuosikymmenten aikana parantunut ja siistiytynyt, mutta ongelmia on edelleen, arvioi Suomen luonnonsuojeluliiton Riku Lumiaro.
– Esimerkiksi salametsästystä tai piittaamatonta käytöstä, raatoja heitellään sinne tänne, hän havainnollistaa.
Davis totesi kirjoituksessaan, että "metsästys on jäänne ajalta, jolloin luonto oli runsasta ja monimuotoista – sitä se ei enää ole".
Onko näin?
– Suomen riistakannat ovat hirveän vahvoja. Jos ajatellaan Suomea sata vuotta sitten, hirvi oli käytännössä katsoen melkein kuollut sukupuuttoon. Nyt niitä on melkein 100 000. Majava oli metsästetty sukupuuttoon, ja nyt se on palautettu, Lumiaro vastaa.
– Metsästys ei ole enää sillä tavalla uhka luonnon monimuotoisuudelle mitä se oli sata vuotta sitten, muutamaa suurpetoa lukuun ottamatta.
Ovatko todisteet metsästyksen puolella vai sitä vastaan?
– Varsinkin maaseudulla ja syrjäseuduilla metsästys on iso osa kulttuuria, se on ollut siellä aina ja se siirtyy isältä pojalle.
– Jos taas katsoo kaupunkilaisnäkökulmasta ja onko se oikeutettua vai ei, se on vaikea eettinen kysymys. Ainakaan minä en pysty siihen vastaamaan, Lumiaro sanoo.